»Jos koskaan sinne pääsemme!» huokasi Pétronelle parka, »lemmittyni, meillä on kovin vähän rahaa eikä passeja lainkaan. Oletteko ajatellut pyytää niitä hra Déroulèdelta?»
»En, en», vastasi Juliette nopeasti. »Pétronelle, huolehdin passeista jollakin tavoin. Sir Percy Blakeney on englantilainen, hän sanoo mitä on tehtävä.»
»Lemmittyni, tiedättekö missä hän asuu?»
»Tiedän, kuulin hänen sanovan rouva Déroulèdelle eilen illalla, että hän asuu Brogar nimisen maalaisen luona lähellä Cruche Casséen muistomerkkiä, Menen etsimään häntä, varmaankin hän auttaa minua. Englantilaiset ovat neuvokkaita ja käytännöllisiä. Tiedän hänen hankkivan meille passit ja neuvovan mitä olisi paras tehdä. Jääkää te vain tänne ja järjestäkää matkatamineet. En viivy kauan.»
Hän otti viitan ja päähineen, ja heittäen ne käsivarrelleen pujahti huoneesta.
Déroulède oli jo lähtenyt aikaisemmin päivällä. Juliette ei toivonut hänen vielä palaavan. Hän juoksi nopeasti portaita alas voidakseen lähteä ulos kenenkään huomaamatta.
Rauha ja hiljaisuus vallitsi talossa. Juliettesta tuntui oudolta, ettei sitä verhonnut vaipan tapainen onnettomuuden aavistus.
Eteisestä vähän matkan päässä olevasta keittiöstä kuului Anne Mien ääni hyräilevän vanhaa laulua:
»De ta tige détachée
Pauvre feuille désséchée
Ou vas-tu?»
[Minne menet kuivunut lehtiparka oksastasi irtautuneena?]