Kreivillä oli nykyään aina runsaasti rahaa, ja tämän vuoden sato oli ollut niin runsas, että se oli täydellisesti korvannut viimevuotisen tulvan aiheuttamat vahingot.
Keményn András näytti todellakin ymmärtävän, miten maatilaa oli hoidettava. Ja sehän olikin luonnollista, sillä kaikki talonpojat ymmärsivät aina, miten vehnää ja turnipseja oli kasvatettava. András hoiti kaiken eikä kreivin tarvinnut muuta kuin iloita saavutuksista ja vuosituloistaan, joita hän ei enää jaksanut kokonaan tuhlatakaan.
»Tuntuu aivan siltä, kuin entiset ajat olisivat palanneet jälleen», sanoi kreivitär Irma miehelleen, joka istui tupakoimassa työhuoneessaan. »Muistatko, Gyuri, että me pari vuotta sitten istuimme juuri näin keskustelemassa syntymäpäiväni vietosta? Kuka olisi silloin voinut aavistaakaan kaikkia sen jälkeen osallemme sattuneita onnettomuuksia»?
Bideskuty’n Gyuria vaivasi leini niin, ettei hän voinut laskea jalkaansa maahan, ja hän oli senvuoksi äreällä ja kärtyisellä tuulella. Tupakoidessaan murahti hän jotakin vihaisesti vastaukseksi.
»Sinun on nyt myönnettävä, uskallan sen sanoa», lisäsi kreivitär, »minun olleen aivan oikeassa varoittaessani sinua noista pirullisista laitoksista. Ja muutkin varoittivat sinua, Gyuri. Huomaat kai nyt, miten väärässä olit».
Bideskuty ei vastannut mitään, sillä hänen kärsivällisyytensä oli loppumaton. Sitäpaitsi oli häntä moitittu ja syytetty niin usein, ettei hän välittänyt sellaisista puheista enää ollenkaan. Hän tupruutteli piipustaan suuria savupilviä, murahtaen silloin tällöin tuskasta ja kiroillen aina tämän tästä partaansa. Sitten kuin hänen vaimonsa lopetti, sanoi hän tyynesti:
»Olen varma, etteivät kaikki ruokalistasi ole vielä valmiit. Ja puoli tuntia sitten sanoit meneväsi leikkaamaan kukkia pöytäkoristeiksi».
»Haluat siis karkoittaa minut pois. Odotatko ketään»?
»Odotan».
»Ketä sitten»?