Oli jo myöhäinen ilta, kun hänen kiihkeä itkunsa vihdoinkin loppui. Ollen äärettömästi toivoton ja häveten hirveästi halusi hän paeta heti Bideskuty’sta. Mutta hän oli niin kokematon, ettei hän tiennyt kenen puoleen hän kääntyisi tässä kauheassa odottamattomassa tapauksessa. Tietysti oli Bideskuty palautettava Andrákselle niin pian suinkin. Jumalalle kiitos, hänellä oli vielä kylliksi voimia maksaa halveksiminen halveksimisella ja heittää takaisin tuon rikkaan talonpojan jalkoihin nuo runsaat lahjat, joilla András oli luullut voivansa nöyryyttää hänet. Sitten kuin tuo oli suoritettu, poistuisi hän niin kauaksi, ettei András löytäisi hänestä jälkeäkään. Hän halusi muuttua niin kuolleeksi Andrákselle kuin tuo kerskaileva rakkaus, joka ei ollut kestänyt päivääkään.
Ilonka toivoi voivansa kiduttaa häntä vieläkin. Hän tiesi haavoittaneensa häntä kerran ennenkin, vaikka András sanoi sen unhottaneensa. Hän vannoi löytävänsä tuon aseen vielä kerran, jolla hän oli lyönyt Andrásta tuona iltana ja joka satuttuaan oli pakottanut Andráksen huudahtamaan: »Nainen, olet mennyt liian pitkälle»! Hän oli sallinut tuon aseen ruostua käytännön puutteesta, se oli jossakin läheisyydessä melkein unhotettuna, mutta hän aikoi hakea sen käsiinsä huomenna, jolloin Bideskuty’n huoneet kajahtelisivat naurusta ja ilosta, jolloin häntä, nuorta vaimoa ja talonpojan suottaleskeä palveltaisiin ja kunnioitettaisiin yhtä paljon kuin András nyt halveksi häntä. Hänen iloisuutensa ja naurunsa kaiku kantautuisi hänen korviinsa, ja poppelien lehvät toistaisivat nuo hellät sanat, joita muut kuiskailisivat kuutamoiltoina. Silloin ehkä heräisi tuo haudattu rakkaus kuolleista ja nousisi jälleen maailmaan kärsimään suuria tuskia vielä kerran.
Hän meni kotiin, jossa hän näki tulevien juhlallisuuksien valmistusten panneen kaikkien päät pyörälle. Hänen äitinsä oli ollut levoton hänen vuokseen, ja katsoi epäluuloisesti hänen kyynelien ajetuttamiin silmiinsä. Mutta Ilonka heittäytyi kuumeisin innoin huviretkien, kutsujen ja soittotilaisuuksien suunnitteluihin, kiinnitti suurta huomiota mahdollisten vieraiden luetteloon ja ilahdutti äitiään riemuitsemalla uudesta puvustaan, jonka hän aikoi pukea ylleen huomenna.
Bideskuty oli parhaimmalla tuulellaan. András oli tuonut hänelle hyviä uutisia ja kahmalollisen rahaa. Hän toivoi tytärtään niin viisaaksi, ettei hän kertoisi mitään äidilleen. Ja Ilonka näytti todellakin niin innostuneelta, iloiselta ja odottavalta, että Bideskuty peruutti kokonaan sanansa hermostuttavista naisista.
XXXI
RAKKAUS RIEMUITSEE.
Bideskuty’ssä ei ollut milloinkaan ollut niin paljon vieraita, sillä ratsastustallikin oli muutettu suureksi makuuhuoneeksi. Nuo vanhat seinät eivät olleet ikinä olleet suurempien juhlallisuuksien todistajina. Nauru, mustalaisten soitto, tanssi ja muut huvittelut kestivät aamusta iltaan. Viime vuonna oli tuo peloittava koleera karkottanut kaikki vieraat Heven maakunnasta, mutta nyt ei noita huolia enää muistettukaan. Sato oli ollut niin runsas, että Bideskuty’n vieraanvaraisuuden tiedettiin tulevan kuninkaalliseksi. Jokainen paloi uteliaisuudesta saada nähdä tuon kauniin perijättären, jonka salaperäinen avioliitto rikkaan talonpojan kanssa oli kummastuttanut kaikkia. Äidit, joilla oli täysikasvaneita poikia, halusivat tietää, joko paavillinen erivapautus oli hankittu ja oliko tuo rikas tyttö, vaimo tahi leski jo vapaa solmimaan sopivamman avioliiton. Sekä nuoret että vanhat miehet olivat valmiit hakkailemaan häntä nyt, kun hän oli vapaa äitinsä holhouksesta. Tiedettiin yleisesti, ettei talonpoikainen mies saanut tulla näkyviinkään, eikä sitäkään oltu voitu salata, että Ilonka oli muuttanut vanhempiensa luokse asumaan jo häiden jälkeisenä päivänä.
Kreivitär Irma oli pelännyt vastenmielisiä kysymyksiä. Unkarin tasangoilla, jossa kaikki perheet ovat tavalla tahi toisella sukulaissuhteissa keskenään, ei tunkeilevaisuus ole mikään rikos, ja Bideskuty vaimoineen oli hyvin varustettu meluavaa pilaa ja kaksimielisiä puheita vastaan.
Kreivitär Kantássy, joka oli naittanut pari tytärtään mitä hyväksyttävimmästi, oli taipuvainen surkuttelevaan myötätuntoon Ilonkan kummallisen polkunaimisen vuoksi.
»Rakkaani», sanoi hän, »millaista kauheata surua olet saanutkaan kärsiä! Miten voitkaan suostua tuohon kauheaan liittoon»?