Ah, sinä vuoden päivistä suloisin, sinä kesäkuun juhlista hauskin, sinä Herramme oma päivä, kun hän iloiten Unkarin taivaan kauneudesta ja loistosta poistuu asunnostaan kylän kirkossa viettääkseen vuorokauden oman sinisen holvinsa alla turvallisesti ja mukavasti sulotuoksuisessa ruusumajassa, jonka kunnioittavat karkeat kädet ovat rakentaneet hänelle pieneen kirkkotarhaan.
Ruusuista ja jasmiineista, kuusamista ja rosmariineista on muodostettu tuoksuva alttari Herran lyhyen vierailun varalta, Herran, jota hänen tasangoilla asuvat lapsensa suuresti rakastavat. Hän istuu alttarilla suloisessa ruusupesässä kirkkaanvärisiin pukuihin pukeutuneitten sanankuulijain ympäröimänä. Pienen kylän iloiset talonpojat ovat kokoutuneet tänään hänen ympärilleen ei ainoastaan kunnioittamaan häntä, vaan myöskin katselemaan iloisinta näkyä, jollaista ei Arokszállaksenkaan hyvä onni ole ennen milloinkaan saanut osakseen.
Luettuaan ulkoilmamessun ja asetettuaan jumalallisen herransa tarhaan kukkien keskelle täytti isä Ambrosius suuren astian pyhällä vedellä. Hänen ystävällisen vanhan suunsa pielissä väreilee iloinen hymy. Kaikkien kasvot ovat jännittyneet odotuksesta, kun sakaristosta alkaa kuulua hiljaisia huutoja. Siihen vastataan iloisesti: »Eläköön!» Kirkon ovi avautuu ja kynnykselle ilmestyy Bideskuty’n Gyuri kaikessa kansallisessa komeudessaan kantaen käsivarsillaan hieman hermostuneesti pitseihin ja hienoihin liinoihin kiedottua pientä kääryä. Hänen takaansa näkyvät Keményn Andráksen ystävälliset onnesta ja ylpeydestä loistavat kasvot, jotka hymyilevät iloisesti talonpojille, jotka ovat kirkuneet kurkkunsa käheiksi huutamalla: »Eläköön Andráksemme! Eläköön Ilonkamme!». Hänen vieressään seisova kreivitär koettaa näyttää välinpitämättömältä ja halveksivalta. Hän ei oikein halua katsella tuohon pieneen kääryyn, mutta huolimatta hänen vastahakoisuudestaan kääntyvät hänen silmänsä kumminkin sinnepäin levottomin ja äidillisin ilmein.
Kumpi noista kahdesta miehestä on ylpeämpi tänään, isäkö vaiko isoisä? Tämä viimeksimainittu, huolimatta käsivarsillaan olevan pienen kääryn selvästi aiheuttamasta levottomuudesta, näyttää kumminkin riemuitsevalta, kun isä Ambrosius Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimessä valaa pyhää vettä tuohon pitsikääryyn, joka sisältää Bideskuty’n, Kisfalun ja Zárdan perillisen. Lapsi saa Gyurin, Andráksen ja paljon vielä muitakin nimiä, ja lopuksi suutelon isä Ambrosiukselta, jonka kurkkua niin kuristaa, ettei hän voi sanoa mitään, vaan ainoastaan puristaa Andráksen ja kreivin käsiä, ja tarttua lopulta nenäliinaansa niistääkseen nenäänsä voimakkaasti.
Sitten kun toimitus loppuu, ja noiden rikkauksien ja maiden perillinen on tullut yhä rikkaammaksi saamalla lupauksen taivaallisestakin perinnöstä, iloitaan ja huudetaan vielä enemmän. Kaikki puhuvat yhteen ääneen halutessaan katsella oman Andráksensa ja tuon ystävällisen Ilonkan poikaa, joka on ollut heidän hyvä enkelinsä vaikeina aikoina, palauttanut Andráksen iloisen naurun entiselleen ja aiheuttanut, että hänen iloinen äänensä kaikuu jälleen kylän toisesta päästä toiseen. Äkkiä kuuluu tiukujen heleätä kilinää ja rattaiden jyrinää, kun komeat vaunut punaisiin valjaihin ja hopeaheloihin valjastettuine maidonvalkoisine täysiverisinä hevosineen vyöryvät kirkon portaitten edustalle viedäkseen Bideskuty’n, Kisfalun ja Zárdan perillisen pieneen maalaiskotiinsa.
Kantaen ylpeästi tuota kallista taakkaa koettaa András kiittää talonpoikia onnentoivotuksista. Hän ikävöi kotiinsa jälleen, tuonne pieneen, tasangon laidassa olevaan yksinäiseen taloon, jossa sadoista päälliköistä polveutuva ylpeä jälkeläinen odottaa talonpoikaista miestään äärettömän rakkauden hymyin.
Ja kun hän saapuu kotiinsa ja asettaa tuon pienen käärön vaimonsa viereen, kun hän polvistuu vuoteen viereen ja kietoo hellästi käsivartensa hänen ympärilleen ja kun hänen onnen kyynelistä kosteat silmänsä kertovat hänelle selvemmin kuin sanat: »Rakastan sinua, Ilonka»! hänen tunteistaan, silloin on Ilonkan silmien edessä sellainen kultainen näky — joka on todellisuutta — että siihen verrattuina kangastuksen kuvat ovat vain vaaleita ja tunteettomia jäljennöksiä.