»Isäni säästi koko ikänsä. Hän oli hyvin ahkera työmies ja kokosi minulle suuren perinnön», sanoi András kehuvasti. »Ja kai teidän korkeutenne sen tietää, että minulla on sitä riittävästi»?
»Miten sen tietäisin? Olen kyllä kuullut kaikenlaisia huhuja elämästänne tuolla luhistuvassa vanhassa Kisfalussa».
»Äitini rakastaa sitä senvuoksi, että olen syntynyt siellä, ja minä rakastan sitä senvuoksi, että hän viihtyy siellä. Luonani ei kyllä ole satoja vieraita, mutta olen halukas luopumaan kaikista rahoistani, että Heven maakunnan asukkaat jälleen hymyilisivät».
»Olet hävytön!» sanoi Bideskuty synkistyen. »Aiotko ruveta saarnaamaan minulle»?
»Suokaa anteeksi, teidän korkeutenne, aikomukseni ei ole olla julkea. Katsokaa, olen tuonut rahat mukanani. Niitä on kyllä tarpeeksi», lisäsi hän taputtaen raskasta nahkavyötään. »Teidän korkeutenne on vain niin hyvä ja sanoo hinnan, että saan iskeä hakkuni tuon pitkän piipun nokkaan».
»Olet aivan hullu, hyvä mies! Olet sitäpaitsi aika konna koettaessasi pettää minua vielä omien tarkoitustesi saavuttamiseksi. Sanon sinulle, että jos joku haluaa ansaita rahaa tuolla myllyllä, niin tuo joku olen minä. En halua myydä sitä, en vaikka peittäisit koko tämän lattian juutalaisella kullallasi, jota sinun olisi parempi käyttää muihin juutalaisiin suunnitelmiin, sillä tässä asiassa et kykene minua pettämään».
»Teidän korkeutenne ei ymmärrä minua. Voi, Jumalani, ilmoita minulle, miten minun on selitettävä hänelle! Talonpojat ovat raivoissaan. He aiheuttavat joko itselleen tahi teille jonkun suuren onnettomuuden. Teidän korkeutenne, ajatelkaa Jumalan nimessä omaa äitiänne ja puolisoanne. Talonpojat luulevat pirun käyttävän noita koneita, he ovat peloissaan nyt, mutta pian he raivostuvat ja saavat aikaan jonkun suuren onnettomuuden».
»Jos siitä koituu joku onnettomuus, on se sinun itsesi aiheuttama, hävytön mies»! sanoi Bideskuty raivoissaan ja nousi. »Olen saanut tästä jo kynikseni. Käsken sinua poistumaan talostani. En myy myllyäni! Riittääkö se»?
András kalpeni hirveästi. Hän oli myöskin noussut ja painanut kyntensä kämmeniinsä hillitäkseen itsensä siten aiheuttamallaan ruumiillisella tuskalla sanomasta vihaisia sanoja. Hän halusi puhua ystäviensä ja toveriensa puolesta kärsivällisesti ja sovinnollisesti murtaakseen tuon miehen itsepäisen vastustuksen.
»Kreivi, kuunnelkaa nyt minua Jumalan nimessä! Kaikki miesraukat ovat kokoutuneet pelloille, ja naiset, joiden pojat, isät ja veljet työskentelevät myllyssänne, pelkäävät onnettomuutta, jonka he tietävät tulevan. Heidän itkunsa ja valituksensa murtavat väkevänkin miehen sydämen. Jos nyt jotenkin — sellaistahan aina sattuu — jollekin heistä tapahtuisi joku onnettomuus, voisitteko silloin mitenkään rauhoittaa heitä? Raivoissaan suhtautuisivat he teihin kuten murhaajaan. He rakastavat minua ja kuuntelevat puhettani, ja vaikka olenkin rikas, olen pysynyt heidän vertaisenaan, mutta en minäkään voisi sitten enää tukahduttaa heidän vihaansa teitä kohtaan. Muistakaa, että teilläkin on vaimo ja lapsi, joille voi käydä hyvinkin huonosti, sillä kukaan ei tiedä, milloin tietämättömien ihmisten kosto on tyydytetty».