»Ilmoitan teille, että kun Rosenstein vaati tuon suunnattoman koron ystävänsä puolesta, ystävän, jota epäilin teiksi, ei hän luovuttanut minulle noita rahoja, ennenkuin allekirjoitin hänen kirotut paperinsa ja lupasin maksaa tuon hävyttömän koron».
»Paperit! Oliko niitä sitten useampikin»?
»Oli. Lainatessani rahoja allekirjoitin aina kaksi paperia, En muista oikein tarkasti…» sanoi Bideskuty toivottomasti ja epävarmasti.
»Mutta teidän armonne kai näki, mihin kirjoititte? Kai te luitte paperit läpi ennen allekirjoittamistanne»?
»Vieköön piru kaikki sellaiset vehkeet! En katsahtanutkaan niihin, sanon sen teille»!
»Ette katsahtanutkaan niihin»!
András oli suuresti järkytetty. Hänen huolellisesta ja toimeliaasta talonpoikaismielestään tuntui tuollainen laiminlyönti jo rikokselliselta. Selvästi oli juutalaisen ollut helppo saada tuo huoleton tuhlari suostumaan mihin tahansa, joka näytti olevan niin kokonaan tietämätön kaiken tuon arvosta, jonka hän satunnaisesti oli luovuttanut toiselle muutamin kynän vedoin välittämättä katsahtaakaan siihen, johon hän oli kirjoittanut nimensä. Andráksesta tuntui se ensin niin luonnottomalta, että hän hetkisen epäili, pelasiko Bideskuty jotakin niin ovelaa peliä, etteivät hänen talonpoikaisaivonsa sitä kyenneet käsittämään. Mutta Bideskuty näytti niin hämmästyneeltä itsekin, niin kiusatulta ja toivottomalta, että András tunsi todellakin olevansa pahoillaan hänen puolestaan.
»Miksi halusi teidän korkeutenne puhutella minua tänään»?
»Pyytääkseni, teitä alentamaan hieman noita korkoja», sanoi Bideskuty hermostuneesti. »Luulin teidän helposti voivan sen tehdä menettämättä paljonkaan.»
»En ole milloinkaan, herra kreivi, menetellyt niin kunniattomasti, että olisin harjoittanut tuollaista koronkiskomista teitä kohtaan», sanoi András hymyillen. »Silloin olisin täydellisesti ansainnut tuon iskun päähäni kahdeksan kuukautta sitten, jonka arpi vieläkin näkyy. Huomaan nyt selvästi, että tuo kirottu juutalainen on käyttänyt rahojani ja nimeäni mitä rikollisinpaan koronkiskomiseen, enkä voi olla sanomatta — teidän korkeutenne suokoon minulle sanani anteeksi — että olette antanut ryövätä omaisuuttanne anteeksiantamattoman välinpitämättömästi».