Ei, ei ollut aikaa turhille luulotteluille! Percy, hänen miehensä, jonka urhoollisuus oli sytyttänyt hänessä ihailua ja tulista rakkautta, oli tuossa tuokiossa hirvittävässä vaarassa, joka oli hänen aiheuttamansa. Hän oli kavaltanut Percyn viholliselle — tosin tietämättään — mutta kaikissa tapauksissa pettänyt miehensä. Jos Chauvelinin onnistui saada hänet ansoihinsa, joista Percyllä ei vielä ollut aavistustakaan, oli puolison kuolema hänen syynsä. Hänen kuolemansa! Sydänverellään hän halusi puolustaa miestään ja antaa henkensä hänen puolestaan.
Marguerite käski ajurinsa suuntaamaan matkan »Kruunu» nimiseen ravintolaan ja sinne päästyä syöttämään hevoset ja lepuuttamaan niitä. Sitten hän tilasi kantotuolin ja antoi viedä itsensä Pall Mallin varrella olevaan taloon, jossa sir Andrew Ffoulkes asui.
Kaikista Percyn ystävistä, jotka seurasivat johtajansa lippua, tunsi Marguerite enin voivansa luottaa sir Andrew Ffoulkesiin. Hän oli aina ollut hänenkin ystävänsä ja nuoren miehen rakkaus pikku Suzanneen oli yhä vain lähentänyt häntä Margueriteen. Ehkä sir Andrew oli poissa kotoaan noilla huimilla asioilla Percyn kanssa, siinä tapauksessa hän aikoi mennä lordi Hastingsin tai lordi Tonyn luo — sillä hän tarvitsi näiden nuorten miesten apua, muutoin hän oli voimaton pelastamaan miestään. Sir Andrew Ffoulkes oli kuitenkin kotona ja palvelija ilmoitti isännälleen lady Blakeneyn tulosta. Marguerite nousi porraskäytävää sir Andrew'n mukavaan huoneustoon. Hänet vietiin pieneen ylellisesti kalustettuun ruokailuhuoneeseen. Pari minuuttia myöhemmin sir Andrew itse ilmestyi sinne.
Hän oli nähtävästi hyvin hämmästynyt kuultuaan, kuka vieras oli, sillä hän katseli huolestuneena — ja epäillen — Margueritea kumartaessaan hänelle huolellisen kohteliaasti, niinkuin sen ajan jäykkä tapa vaati.
Marguerite oli karistanut levottomuutensa viimeisetkin jäljet. Hän oli aivan tyyni ja vastattuaan nuoren miehen säntilliseen tervehdykseen alkoi rauhallisesti:
»Sir Andrew, minua ei haluta tuhlata kallista aikaa turhaan jutteluun. Teidän on uskottava, asioita joista aion puhua. Tärkeitä ne eivät ole. Se vain on tärkeätä, että johtajaanne ja toverianne Tulipunaista neilikkaa — — miestäni — — Percy Blakeneyä — — uhkaa hirvittävä vaara.»
Margueriten pieninkin epäilys johtopäätöstensä virheellisyydestä haihtui samassa, sillä sir Andrew kävi hämmästyksestä aivan kalpeaksi eikä ollenkaan kyennyt peittelemään sitä.
»Sir Andrew, vähät siitä, miten olen päässyt selville asiasta», jatkoi hän tyynin mielin, »Jumalan kiitos, että niin on laita, ja ehkei hänen pelastamisensa olekaan myöhäistä, valitettavasti en voi yksin häntä pelastaa, ja sentähden olen tullut pyytämään teitä avukseni.»
»Lady Blakeney», sanoi nuori mies koettaen voittaa itsensä, »minä — —»
»Ensiksikin, kuunnelkaahan puhettani», keskeytti Marguerite, »asianlaita on näin. Kun Ranskan hallituksen lähetti varasti paperinne Doverissa, löysi hän niiden joukosta suunnitelmat, joita te johtajanne kanssa aioitte käyttää pelastaaksenne kreivi de Tournayn ja muut pakolaiset. — Percy, mieheni, on mennyt itse toimittamaan asiaansa. Chauvelin tietää Percy Blakeneyn olevan Tulipunaisen neilikan. Hän seuraa miestäni Calais'hen ja pidättää hänet siellä. Te käsitätte yhtä hyvin kuin minäkin mitä hänellä on odotettavissa Ranskan vallankumoukselliselta hallitukselta. Häntä ei pelastaisi Englannin — ei edes itse Yrjö-kuninkaankaan — asiaan sekaantuminen. Robespierre ja hänen puoluelaisensa pitäisivät sitä myöhästyneenä. Paitsi sitä on rehti johtaja tietämättään syypää siihen, että kreivi de Tournayn ja muitten puoluelaisten piilopaikka on tullut ilmi, ja kaikki he yhä vieläkin luottavat häneen odotellen pelastajaansa siellä.»