Onnettomuudeksi Sallylle itselleen ja hänen kuhertelulleen sattui hän huudahtamaan juuri sillä hetkellä, jolloin herra Hempseed pidätti hengitystään lausuakseen kuuluisan mietelmänsä. Ja Sally sai osakseen tulvimalla isän vihanpurkauksia.
»Seis, Sally, tyttäreni, seis!» sanoi hän yrittäen rypistää hyväntahtoista otsaansa. »Heitä jo tuo hulluttelusi noiden töllistelijäin kanssa ja jatka työtäsi.»
»Isä, työ sujuu erinomaisesti.»
Mutta herra Jellyband oli päättäväinen. Hän oli suunnitellut parempaa reippaalle tyttärelleen, ainokaiselleen, josta kerran oli tuleva »Kalastajalepolan» omistaja. Hän ei halunnut nähdä tytärtään naimisissa sellaisen nuoren miehen kanssa, jonka verkolla hankitut ansiot olivat sangen epävarmat.
»Kuulitko, tyttäreni, mitä sanoin?» kysyi hän hiljaisella äänellä, jota ei kukaan ravintolassa uskaltanut olla tottelematta. »Valmista lordi Tonyn illallinen, sillä jos siitä ei tule mitä parasta voimme saada aikaan ja hän ei ole tyytyväinen, saat nähdä mitä osaksesi koituu, siinä se.»
Sally totteli vastenmielisesti.
»Odotatteko erikoisia vieraita tänään, herra Jellyband?» kysyi Jimmi Pitkin koettaen niinkuin alamainen ainakin saada isännän huomion suunnatuksi seikoista, jotka karkoittivat Sallyn huoneesta.
»Niinpä odotankin», vastasi Jellyband, »itse lordi Tonyn ystäviä kanaalin tuolta puolen, herttuoita ja herttuattaria, jotka nuori lordi ja hänen ystävänsä sir Andrew Ffoulkes sekä muut nuoret aatelisherrat ovat auttaneet noiden murhaajaheittiöiden kynsistä.»
Mutta se oli liikaa herra Hempseedistä, tyytymättömästä filosoofista.
»Jumaliste», sanoi hän, »minkä ihmeen tähden he niin tekevät? Toisten asioihin sekaantuminen ei ole mieleeni. Niinkuin sanassa sanotaan —»