»Kas niin, herra Hempseed, ja miten hedelmien laita on?»
»Huonosti, lordi, huonosti», vastasi herra Hempseed surullisella äänellä, »mutta mitä sopii odottaakaan tältä meikäläiseltä hallitukselta, jonka suosikkeja ovat nuo ranskalaisheittiöt, kuninkaansa ja koko aatelistonsa murhaajat.»
»Senkin vietävät!» lausui lordi Antony. »Niinhän he ovat, vilpitön Hempseed, — murhaavat ainakin ne, jotka he valitettavasti käsiinsä saavat. Mutta tänä iltana tänne tulevat ystävämme ovat kuitenkin päässeet heidän kynsistään.»
Nuori herra näytti puhuessaan heittelevän uhkaavia silmäyksiä nurkassa istuviin äänettömiin vieraisiin.
»Teidän ja teidän ystävienne ansiohan se on, niin olen kuullut kerrottavan», lausui herra Jellyband.
Samassa lordi Antony laski varoittavasti kätensä isäntänsä käsivarrelle.
»Sh!» sanoi hän käskien ja katsahti vaistomaisesti taaskin vieraisiin päin.
»Jumaliste, lordi, eivät ole vaarallisia», sanoi Jellyband; »älkää pelätkö. En olisi puhunut, ellen olisi tiennyt olevani ystävien parissa. Tuo herra tuolla on kuningas Yrjön uskollinen alamainen yhtä hyvin kuin tekin siinä. Hän saapui äskettäin Doveriin asettuakseen tänne liikemieheksi.»
»Liikemieheksikö? Sitten hän varmaankin perustaa hautajaistoimiston, sillä en ole ikinäni nähnyt sen synkempää muotoa.»
»Eipä suinkaan, lordi, hän on kaiketikin leskimies, ja sentähden synkännäköinen, — mutta hän on puoluelaisiamme, menen siitä vaikka valalle — ja lordi, teidänkin täytyy myöntää, ettei kukaan kykene arvostelemaan ihmistä kasvoista sen paremmin kuin yleisesti suositun majatalon isäntä —»