»Lordi, kuinka monelle on katettava?»
»Viidelle, Sally kaunokainen, mutta ruokaa tulee olla varattuna ainakin kymmenelle — ystävämme ovat väsyneitä ja toivottavasti heillä on nälkä. Mitä minuun tulee, vakuutan voivani syödä kaksi häränpaistia tänä iltana.»
»Kas, siinä he taitavat ollakin», sanoi Sally innostuksissaan, kun kaukaista hevoskavioiden kopsetta ja pyörien rätinää alkoi kuulua yhä selvemmin.
Kahvilassa syntyi yleinen hälinä. Kaikki olivat uteliaita näkemään lordi Antonyn ylhäisiä ystäviä kanaalin takaa. Sally-neiti kurkisti kerran pari pieneen, seinällä riippuvaan peilipahaseen ja arvoisa herra Jellyband mennä hääri ulos saadakseen itse ensimäisenä toivottaa arvoisat vieraat tervetulleiksi. Kaikki muut paitsi kaksi nurkassa istuvaa viereistä touhusivat kovasti Tyynesti he lopettivat peliänsä eivätkä edes katsahtaneetkaan oveen päin.
»Kreivitär, suoraan eteenpäin oikeanpuoleisesta ovesta», lausuttiin miellyttävällä äänellä ulkona.
»Kas, siinähän he ovatkin», sanoi lordi Antony iloisesti; »Sally kaunokainen, joutukaa, niin saamme nähdä, kuinka pian saatte liemen pöytään.»
Ovi avattiin selälleen ja nelihenkinen seurue — kaksi miestä ja kaksi naista — astui ravintolaan herra Jellybandin tietä näyttäessä.
»Tervetuloa! tervetuloa rakkaaseen Englantiimme!» sanoi lordi Antony liikutettuna astuen heitä vastaan ja ojentaen saapuville molemmat kätensä.
»Vai niin, te olette luullakseni lordi Antony Dewhurst», sanoi eräs naisista sangen murteellisella englanninkielellä.
»Kreivitär, teidän palvelijanne», vastasi hän tavanmukaisesti suudellen naisia kädelle ja kääntyen miesten puoleen sydämellisesti tervehti heitä kättä lyöden.