Olisi mahdotonta kuvata sitä huudahdusta, joka pääsi herra Harry Waiten yhteenpuristettujen hampaiden välistä. Ainoastaan »valtojen» ja erittäinkin lordi Antonyn kunnioittaminen piti hänet aisoissa.
»Kelvoton nuorukainen, tietysti tämä on Englanti», huomautti lordi Antony, »ja pyydän ettette tuo vapaita ulkolaisia tapojanne tähän siveelliseen maahan.»
Lordi Antony oli jo istuutunut pöydän päähän ja kreivitär hänen oikealle puolelleen. Jellyband hyöri täytellen laseja ja asetellen tuoleja paikoilleen ja Sally oli valmis tarjoamaan lientä. Herra Harry Waiten ystävät olivat vihdoinkin saaneet hänet huoneesta, sillä kiukustuneena oli hän käynyt yhä raivoisammaksi kreivin Sallyä ihaillessa.
»Suzanne!» lausui jäykkä kreivitär tylyllä, komentavalla äänellä.
Suzanne punastui taaskin; hän oli unohtanut paikan ja ajan seistessään valkean edessä ja salliessaan kauniin nuoren englantilaisen silmäillä suloisia kasvojaan ja aivan kuin huomaamatta pidellä häntä kädestä. Äidin ääni herätti hänet.
»Kyllä äiti», sanoi hän nöyrästi istuutuen illallispöytään.
IV LUKU.
Salaliitto
He näyttivät kaikki iloisilta, jopa onnellisiltakin istuessaan pöydässä; sir Andrew Ffoulkes ja lordi Antony Dewhurst, kaksi tyypillistä, hyvänluontoista ja hyvin kasvatettua englantilaista aatelisherraa armon vuonna 1792 ja ylhäinen ranskalainen kreivitär kahden lapsensa kanssa, jotka juuri olivat pelastuneet hirveästä vaarasta ja vihdoinkin löytäneet suojapaikan turvallisen Englannin rannikolla.
Nurkassa istuvat vieraat olivat nähtävästi lopettaneet pelinsä. Toinen heistä nousi ja seisten selin pöydässä istuvaan iloiseen seurueeseen, asetteli isoa, kolmikauluksista viittaa hartioilleen. Sitä tehdessään hän vilkaisi ympärilleen. Kaikki naureskelivat jutellen ja hän mutisi: »Ei hätää!» Sillä hetkellä hänen toverinsa, jonka pitkällinen harjoitus oli tehnyt vikkeläksi, laskeutuen polvilleen pujahti hiljaa tammipenkin alle. Toinen vieras asteli verkalleen kahvilasta lausuen mennessään kovalla äänellä: »Hyvää yötä!»