— Yhäkö niitä hyviä avuja vielä piisaa? - keskeytti Juro Herra.
— Ja joka ei halveksi pitää ylpeytenänsä sievää ulkoasuakin, vaikka pitää ylpeytenänsä kirjojaan, — jatkoi Bernardine, katsoen Juroon Herraan, jota hän kumminkaan tuskin huomasi, — hän on mitä hän on, tuloksena siitä, että tuo vakava ja epämiellyttävä nainen on hänelle taistelun voittanut.
Tähän hän pysähtyi ja virkkoi sitten:
— Mutta tämä on kovin naurettavaa, että minä haastelen teille tällaisista. — Ette suinkaan te pidä väliä naisen elin-ehtojen laajentamisesta?
— Vai niin! Ja miks'en? — kysyi Juro Herra. — Olenko sitten niin kauan ollut syrjässä?
— En minä usko teidän välittävän siitä, vaikkette niin kauan olisi syrjässä ollutkaan, — vastasi Bernardine avomielisesti. — Te ette ole niitä miesten tyyppejä, jotka ovat jalomieliset naista kohtaan.
— Saanko tehdä teille pienen kysymyksen, joka tekee tästä jutusta lopun, koskapa jo ollaan majatalolla, — kysyi Juro Herra: — mihinkä oppineitten naisten tyyppiin teitä pitäisi lukea mielestänne?
Bernardine naurahti.
— Sen jätän minä teidän älykkäisyytenne ratkaistavaksi, — sanoi hän, lisäten sitten: — jos teissä sitä on.
Tähän päättyi keskustelu, sillä tieto Herra Allitsenin tulosta oli levinnyt talossa, ja kaikki riensivät tervehtimään vieraita. Rouva Steinhart oli tukehduttaa Bernardinen äidilliseen hellyyteensä ja kuiskasi hänen korvaansa: