Burgess (mairitellen). No, ehkä minä niin sanoin; mutta (iloisesti ja sovinnollisesti). ei minun tarkoitukseni ollut loukata; pappismiehellä on oikeus olla hiukan hullu, eikö totta: se kuuluu virkaan. No niin, joka tapauksessa en ole tullut tänne puhuakseni olleista ja menneistä asioista, vaan tehdäkseni sovintoa. (Tulee äkkiä hyvin juhlalliseksi, ja lähestyy Morellia.) James, kolme vuotta sitten sinä teit minulle rumat kepposet; sinun tähtesi minulta rikkoontui eräs kontrahti; ja kun minä tietystikään en voinut hillitä vihaani, niin sinä yllytit tytärtäni minua vastaan. Mutta nyt minä olen tullut osoittamaan sinulle, että olen kristitty. (Tarjoaa kätensä.) Minä annan sinulle anteeksi, James.
Morell (nousee ylös). Mikä ääretön hävyttömyys!
Burgess (säpsähtää ja on melkein valmis itkemään tuollaisen käytöstavan vuoksi). Sopiiko tuollainen puhe pappismiehelle, James? — ja varsinkin sinunlaisellesi miehelle?
Morell (kiivaasti). Ei, hyvä herra, sellainen puhe ei sovi papille. Minä käytin väärää sanaa. Minun olisi pitänyt sanoa: kirottua hävyttömyyttä. Niin Pyhä Paavali tai mikä kunniallinen pappi tahansa olisi sanonut. Luuletko sinä, että minä olen unohtanut, minkälaisen kontrahdin sinä teit hankkiaksesi vaatteita köyhäinhuoneeseen?
Burgess. Minä pidin vain veronmaksajien puolta, James. Se oli halvin tarjous: sitä sinä et voi kieltää.
Morell. Tosin halvin, siksi että sinä maksoit huonompia palkkoja kuin kukaan muu työnantaja — oikeita nälkäpalkkoja — vieläkin huonompia kuin nälkäpalkkoja — naisille, jotka suorittivat työn. Sinun palkkasi olisi ajanut heidät kadulle, sillä muuten he eivät olisi voineet elättää itseään. (Kiihtyy yhä enemmän ja enemmän.) Nuo naiset kuuluivat minun seurakuntaani. Minä sain aikaan sen, ettei vaivaistalon hoitokunta hyväksynyt sinun tarjoumustasi, minun ansioni on se, että veronmaksajat eivät kehdanneet antaa hoitokunnan hyväksyä sitä; ainoa, jota minä en saanut häpeämään, olit sinä. (Yhä kiihkeämmin.) Kuinka te uskallatte, hyvä herra, tulla nyt tänne ja sanoa, että te annatte minulle anteeksi, ja puhua tyttärestänne, ja —
Burgess. Ei niin kiivaasti, James, ei niin kiivaasti! Älä kiihoitu turhasta. Myönsinhän minä olleeni väärässä.
Morell (raivoissaan). Myönsitkö todellakin? Sitä minä en ole kuullut.
Burgess. Tietysti minä sen tein. Minä myönnän sen nytkin. Minä pyydän sinulta anteeksi sitä kirjettä, jonka sinulle kirjoitin. Riittääkö se?
Morell (napsahuttaa sormiaan). Ei se mitään merkitse. Oletko korottanut työpalkkoja?