Lexy (ärtyisesti). Ei minun aikomukseni ole häiritä teitä, Mr Burgess. Näkemiin asti!
Burgess (suojelevasti). Näkemiin asti. (Morell palaa takaisin juuri kun Lexy aikoo mennä).
Morell (Lexylle). Työhönkö menossa?
Lexy. Niin, herra.
Morell (taputtaa häntä ystävällisesti olalle). Ottakaa silkkinen kaulahuivini ja käärikää se kaulaanne. Ulkona käy kova tuuli. Ja hyvästi nyt! (Lexy, joka on aivan lohdutettu Burgessin tylyyden johdosta, tulee iloiseksi ja lähtee.)
Burgess. Sinä pilaat apulaisiasi niinkuin tavallisesti, James. Tuhat tulimaista. Kun minä maksan palkkaa miehelle, joka on riippuvainen minusta, niin minä annan hänen myös ymmärtää, missä hänen paikkansa on.
Morell (varsin lyhyesti). Minä annan minun apulaisteni aina ymmärtää, että he ovat minun apulaisiani ja tovereitani. Jos sinä saat kirjanpitäjäsi ja makasiinimiehesi tekemään yhtä paljon työtä kuin minun apulaiseni, niin rikastut varmaan hyvin pian. Etkö tahdo istua tavalliselle paikallesi?
(Hän viittaa lyhyesti nojatuoliin uunin vieressä; ottaa sitten tuolin pöydän äärestä ja käy pitkän matkan päähän istumaan vieraastaan.)
Burgess (liikahtamatta). Aivan sama kuin ennenkin, James.
Morell. Kun sinä viimeksi olit täällä — siitä on kai noin kolme vuotta — sanoit sinä aivan samaa, vaikka hiukan suoremmin. Sinun sanasi kuuluivat silloin: "yhtä suuri hupsu kuin ennenkin, James!"