Burgess (nousee uhkaavana ylös). Älä sano sitä enää, James Mavor Morell.
Morell (kylmästi). Minä sanon sen niin useasti kuin se on tarpeellista, jotta saan sinut uskomaan, että se on totta. Minä en usko sinua.
Burgess (loukkaantuneena). No, jos olet päättänyt olla epäystävällinen, niin on kai parasta, että menen pois. (Hän lähenee vastahakoisesti ovea. Morell ei estä millään tavalla. Burgess seisahtuu.) En minä luullut, että sinä olisit niin haluton sovinnontekoon, James. (Kun Morell edelleen ei vastaa, niin hän astuu jälleen pari askelta vastahakoisesti ovea kohti, palaa sitten taas takaisin, valittaa.) Mehän tulimme ennen niin hyvin toimeen, vaikka meillä olikin aivan erilaiset mielipiteet; miksi sinä nyt olet niin muuttunut? Minä vakuutan sinulle, minä tulin tänne vain ystävyydestä, sillä en tahtoisi olla huonoissa väleissä tyttäreni miehen kanssa. No kuule, James, näytä nyt, että olet hyvä kristitty ja anna minulle kättä. (Hän laskee kätensä Morellin olkapäälle.)
Morell (katsoo häneen miettivästi). Kuuleppas, Burgess, tahdotko olla yhtä tervetullut taloomme kuin ennen kontrahtisi rikkomista?
Burgess. Sitä minä tahtoisin — sitä minä täydestä sydämestäni tahtoisin.
Morell. Miksi sinä et sitten ole entiselläsi?
Burgess (vetää varovaisesti pois kätensä). Mitä sinä tarkoitat?
Morell. Sen minä sanon sinulle. Sinä arvelit silloin, että minä olin hupsu haaveilija.
Burgess (mielistellen). Ei, en minä sitä ajatellut, James. Minä —
Morell (keskeyttää hänet). Kyllä, kyllä sinä sitä ajattelit. Ja minun mielestäni sinä olit vanha lurjus.