Marchbanks (säälivästi). Niin, kyllä tiedän. Teillä ei ole rohkeutta sanoa sitä hänelle.
Proserpine (säikähtäen). Hänelle! Kelle?
Marchbanks. Kelle se nyt lieneekin. Sille miehelle, jota te rakastatte. Joku se varmaan on. Ehkä Mr Mill, apulainen?
Proserpine (halveksien). Mr Mill! Sepä olisi oikea mies murtamaan minun sydämeni! Valitsisinpa sittenkin mielemmin teidät kuin Mr Millin.
Marchbanks (hämmästyy). Ei, ei millään muotoa! Olen hyvin pahoillani, mutta sitä te ette saa ajatella! Minä — —
Proserpine (kiusoittaen, menee uunin luo ja asettuu seisomaan selin häneen). Oi, älkää pelätkö! Ette te se ole! Ei se ole kukaan erityinen.
Marchbanks. Minä ymmärrän. Te tunnette, että te voisitte rakastaa ketä hyvänsä, joka vain tarjoutuisi — — —
Proserpine (vihastuen). Ken vain tarjoutuisi! Ei, sitä minä en voisi. Miksi te minua luulette?
Marchbanks (alakuloisesti). Se on yhdentekevää. Te ette tahdo antaa minulle suoraa vastausta. Te puhutte vaan, niinkuin kaikki muutkin. (Hän menee hitaasti sohvan luo ja käy istumaan synkän näköisenä.)
Proserpine (loukkaantuneena, arvelee toisen kohtelevan häntä aristokraatin halveksumisella). Jos te haluatte originelliä keskustelua, niin voitte mennä juttelemaan itsenne kanssa.