Burgess. Candyn ei pitäisi kohdella päärin veljenpoikaa tuolla tavalla! Hän menee aivan liian pitkälle. Kuules, James! Onko hän usein noin kummallinen?
Morell (lyhyesti, kirjoittaen sähkösanomaa). En minä tiedä.
Burgess (hempeämielisesti). Hän puhuu kauniisti. Minä olen aina ollut hiukan hullaantunut runouteen. Candy on sen perinyt minulta. Hänellä oli tapana pyytää minua kertomaan hänelle satuja keijukaisista ja peikoista, kun hän oli vain noin pikkuinen. (Hän osoittaa noin kahden jalan korkeutta.)
Morell (ennakolta tehdyllä päätöksellä). Vai niin, todellako! (Hän pyyhkii imupaperilla sähkösanomaa ja menee ulos).
Proserpine. Oliko teillä tapana keksiä keijukaisjutut aivan omasta päästänne?
Burgess ei vastaa, vaan näyttää hyvin halveksivalta.
Proserpine (levollisesti). Minä en olisi koskaan uskonut, että teillä olisi sellaisia ajatuksia. Mutta, asiasta toiseen, on parasta, että varoitan teitä, koska te näytte niin ihastuneen Mr Marchbanksiin. Hän on hullu.
Burgess. Hullu! Mitä! Hänkö myöskin!
Proserpine. Hullu kuin keväinen jänis. Uskokaa pois, hän peloitti minua juuri ennenkuin te tulitte sisään. Ettekö ole huomannut, kuinka kummallisesti hän puhuu?
Burgess. Vai niin, sitäkö he tarkoittavat runollisella väristyksellä! Tuhat tulimmaista, enkö jo pari kertaa ajatellut, että hänellä varmaan on joku ruuvi irti! (Hän astuu huoneen poikki ja sanoo kovalla äänellä). Onpa tämä hauska hulluinhuone, johon ei ole hyvä jäädä. Eihän täällä ole ketään muuta kuin te, joka voisi pitää ihmisestä huolta!