Proserpine (kun Burgess menee hänen ohitsensa). Niin, ajatelkaa, miten julmaa, jos teille jotakin tapahtuisi!
Burgess (kopeasti). Pitäkää huomautuksenne ominanne! Sanokaa isännälle, että minä menin puutarhaan tupakoimaan.
Proserpine (pilkallisesti). Oo!
Ennenkuin Burgess ehtii vastata, palaa Morell.
Burgess (hempeämielisesti). Minä menen puutarhaan tupakoimaan, James.
Morell (äkäisesti). Vai niin, vai niin! (Burgess menee mahdikkaasti ulos, ryhti on kuin väsyneen vanhan ukon. Morell seisoo pöydän ääressä, koskettelee papereitaan ja sanoo puoleksi leikillisesti, puoleksi poissaolevasti Proserpinelle.) No, Miss Prossy, miksi te haukuskelitte appiukkoani?
Proserpine (punastuen, katsoo nopeasti häneen, puoleksi pelokkaasti, puoleksi moittien). Minä — — (Hän purskahtaa itkuun.)
Morell (hellällä iloisuudella, kumartuen pöydän yli hänen puoleensa, lohduttaen häntä). No, no, no! Älkää panko sitä pahaksenne, Prossy! Hän on vanha, hupsu pöllöpää, eikö niin?
Huoaten Proserpine syöksee ovelle ja katoaa, paiskaten oven jälkeensä kiinni. Morell pudistaa päätään ja astuu väsyneenä tuolinsa luo, jonne hän istahtaa työtä tekemään. Hän näyttää vanhalta ja rasittuneelta.
Candida tulee sisään. Hän on lopettanut taloustoimensa ja ottanut esiliinansa pois. Hän huomaa Morellin alakuloisen ilmeen ja käy levollisesti istumaan vierastuoliin, katsellen Morellia tarkkaavasti. Hän ei sano mitään.