Morell. Ei mitään pahaa, Candida! Ei mitään pahaa, sitä minä toivon ja uskon.
Candida. Se riippuu asianhaaroista!
Morell (tuskissaan). Mistä se riippuu?
Candida (katselee häntä). Niin, se riippuu siitä, miten hänen käy. (Morell katsoo häneen ilmeettömästi.) Etkö sinä ymmärrä. Se riippuu siitä, millä tavalla hän oppii ymmärtämään, mitä rakkaus on. Minä tarkoitan: minkälainen nainen sen hänelle opettaa.
Morell (ajatuksissaan). Niin. Ei. En minä ymmärrä mitä sinä tarkoitat.
Candida (selittäen). Jos hän oppii sen hyvältä naiselta, niin kaikki käy hyvin. Sitten hän antaa minulle anteeksi.
Morell. Antaa anteeksi!
Candida. Mutta oletappa, että hän oppii sen huonolta naiselta, niinkuin niin useiden miesten käy, varsinkin runoilijaluonteiden, jotka kuvailevat mielessään, että kaikki naiset ovat enkeleitä. Oleta, että hän ei ymmärrä rakkauden arvoa, ennenkuin hän on sen jo heittänyt pois ja alentanut itseään tietämättömyydessään. Luuletko sinä, että hän silloin voi antaa minulle anteeksi?
Morell. Antaa sinulle anteeksi? Mitä hänen pitäisi antaa anteeksi?
Candida (huomaa, ettei hän ymmärrä ja sanoo, hiukan pettyneenä vaikka hyvin hellästi). Etkö sinä ymmärrä? (Morell pudistaa päätään. Candida kääntyy taas hänen puoleensa ikäänkuin hellästi selittääkseen asiaa.) Minä tarkoitan, että hän antaa minulle anteeksi sen, etten itse sitä hänelle ole opettanut. Että minä jätin hänet tuolle huonolle naiselle oman hyvyyteni ja puhtauteni vuoksi, joksi sinä sitä nimität. Oi, James, kuinka vähän sinä ymmärrät minua, kun sinä sanot luottavasi minun hyvyyteeni ja puhtauteeni! Minä antaisin ne molemmat Eugene paralle yhtä mielelläni kuin shaalini kerjäläiselle, joka on kuolla viluun — jollei olisi jotakin muuta, mikä pidättäisi minua. Luota sinä minun rakkauteeni, James, sillä jos se katoaisi, niin minä vähät välittäisin sinun saarnoistasi — ne ovat vain turhia korupuheita, joilla sinä petät itseäsi ja muita päivästä toiseen. (Aikoo nousta.)