Esirippu.
KOLMAS NÄYTÖS
Kymmenen jälkeen illalla. Kierrekaihtimet ovat alhaalla ja lamput sytytetyt. Kirjoituskone laatikossaan. Suuri pöytä on siistitty, kaikesta näkyy, että päivän työ on ohitse.
Candida ja Marchbanks istuvat takan ääressä. Pöytälamppu seisoo uuninreunalla Marchbanksin yläpuolella, joka istuu pienessä tuolissa lukien ääneen. Pinkka käsikirjoituksia ja pari runovihkoa on matolla hänen vieressään. Candida istuu nojatuolissa. Hänellä on kevyt messinkinen hiilihanko ojona kädessänsä. Hän ojentaa jalkansa tulta kohti, nojaten korkojaan uunin ristikkoa vasten. Hän istuu ajatuksissaan huomaamatta mitään.
Marchbanks (keskeyttää lukemisensa). Ei ole ollut ainoatakaan runoilijaa, joka ei olisi pukenut tätä ajatusta sonettimuotoon. Hänen täytyy se tehdä, hän ei voi sitä vastustaa. (Katsoo ylös odottaen myöntävää sanaa ja huomaa, että Candida tuijottaa vain hiilihankoon.) Ettekö te kuuntele? (Ei vastausta.) Mrs Morell!
Candida (säpsähtää). Mitä?
Marchbanks. Kuuntelitteko te?
Candida (liiallisella kohteliaisuudella, joka ilmaisee syyllisyyttä). Tietysti! Se oli hyvin kaunista. Jatkakaa, Eugene! Minä odotan jännityksellä, miten enkelin käy.
Marchbanks (antaa käsikirjoituksen vajota maahan). Suokaa anteeksi, että väsytän teitä!
Candida. Ette te väsytä minua, sen vakuutan. Jatkakaa, Eugene, minä pyydän!