Marchbanks. Minä lopetin runon enkelistä jo neljännes tuntia sitten. Olen lukenut sen jälkeen useita runoja.
Candida (katuvaisesti). Minä luulen, että hiilihanko hypnotiseerasi minut. (Hän panee sen pois.)
Marchbanks. Se rasitti minua kauheasti.
Candida. Miksi te ette sanonut? Minä olisin heti pannut sen pois.
Marchbanks. Minä pelkäsin, että tekin tuntisitte olevanne rasitettu. Se oli ikäänkuin joku ase. Jos minä olisin ollut entisajan sankareita, niin olisin laskenut paljastetun miekkani meidän välillemme. Jos Morell olisi tullut sisään, niin hän olisi voinut luulla, että te olitte ottanut hiilihangon, kun meidän välillämme ei ollut mitään miekkaa.
Candida (ihmetellen). Mitä ihmettä? (Katsoo epävarmasti häneen). Minä en voi oikein hyvin seurata teidän ajatusjuoksuanne. Teidän sonettinne ovat panneet pääni aivan pyörälle. Miksi pitäisi paljastetun miekan olla meidän välillämme?
Marchbanks (vältellen). Älkää välittäkö siitä! (Hän kumartuu alas ja ottaa ylös käsikirjoitukset.)
Candida. Pankaa nuo pois. Minun runoinnollanikin on rajansa — silloinkin kun teidän runonne ovat kysymyksessä. Nyt te olette lukenut minulle kolmatta tuntia — aina siitä saakka kuin James läksi. Nyt minä tahdon jutella.
Marchbanks (nousee kauhistuneena). Ei, minä en saa puhua! (Hän katsoo ympärilleen tavallisella hämmästyneellä tavallaan ja huudahtaa äkkiä). Parasta että lähden hiukan puistoon kävelemään! (Hän lähestyy ovea.)
Candida. Loruja, se on aikoja sitten suljettu. Käykää istumaan tänne matolle ja jutelkaa hölyn pölyä, niinkuin teillä on tapana tehdä! Minä tahdon pitää lystiä. Ettekö tekin sitä tahdo?