Marchbanks (kiivaasti, hyökäten pystyyn). Niin, aivan samalla tavalla! Minä olen näytellyt kunnon miestä aivan niinkuin tekin! Kun te olitte niin suurenmoinen, että jätitte minut yksin Candidan kanssa — —
Morell (paheksuen). Candidan! Marchbanks. No niin! Niin pitkälle minä olen tullut! Suurenmoisuus on tarttuvaa. Sen taudin minä sain teiltä. Minä vannoin, etten lausuisi teidän poissaollessanne sanaakaan, jota en olisi voinut sanoa kuukausi sitten teidän läsnäollessanne.
Morell. Pidittekö te sananne?
Marchbanks (asettuu äkkiä lystikkääseen asentoon nojatuolinreunalle). Minä olin niin suuri aasi, että rikoin sanani vasta kymmenen minuuttia sitten. Siihen saakka minä luin kuin hullu hänelle ääneen — luin omia runojani — luin muitten runoja — estääkseni keskustelua. Minä seisoin taivaan portin edustalla, enkä astunut kuitenkaan sisään. Te voitte arvata kuinka suurenmoista se oli ja kuinka vaikeata! Sitten — — —
Morell (hilliten jännitystään). Sitten?
Marchbanks (proosallisesti istahtaen taas tavalliseen asentoon tuolilleen). Sitten hän ei jaksanut enää kuulla sen enempää.
Morell. Ja te lähestyitte vihdoinkin taivaan porttia?
Marchbanks. Niin!
Morell (vihoissaan). No? Puhukaa, ihminen! Eikö teillä ole yhtään sääliä minua kohtaan?
Marchbanks (pehmeästi ja musikaalisesti). Sitten hän muuttui enkeliksi; ja siinä oli tulinen miekka, joka esti eteenpäinpääsyn, niin etten voinutkaan astua sisään; sillä minä näin, että se portti olikin itse helvetin portti.