Morell. Todellako?
Marchbanks. Hän tarjosi minulle kaikki, mitä minä halusin: sielunsa, siipensä, tähtidiademin otsaltansa, liljat käsistään, kuun jalkojensa alta — — —
Morell (tarttuu häneen kiinni). Sanokaa totuus, mies! Minun vaimoni on minun vaimoni! Minä en siedä enää teidän runollisia korupuheitanne. Minä tiedän liiankin hyvin, että jos olen kadottanut hänen rakkautensa ja te olette sen voittanut, niin ei mikään laki sido häntä.
Marchbanks (merkillisellä äänellä, pelotta ja vastustamatta). Tarttukaa minua kaulukseen kiinni, Morell! Hän asettaa sen jälleen paikoilleen, niinkuin aamullakin. (Hiljaisella ihastuksella). Sitten minä saan tuntea taas hänen kätensä kosketusta!
Morell. Perhanan poika! Ettekö tiedä, että voi olla vaarallista sanoa minulle sellaista? Vai — (äkillisellä pelolla) oletteko te äkkiä tullut rohkeaksi?
Marchbanks. Nyt minä en enää pelkää! Minä en pitänyt teistä ennen ja siksi minua värisytti aina, kun te koskitte minuun. Mutta minä näin tänään — kun Candida kiusasi teitä — että te rakastatte häntä. Siitä saakka olen ollut teidän ystävänne, te voitte kuristaa minut jos tahdotte.
Morell (päästää hänet irti). Eugene, jos nuo teidän viime sananne eivät ole sydämetöntä valhetta, jos teillä on hiukankin inhimillisiä tunteita sielussanne — niin sanokaa minulle, mitä tapahtui minun poissaollessani?
Marchbanks. Mitäkö tapahtui! Niin, liekehtivä miekka — (Morell polkee jalkaansa kärsimättömästi). No, puhtaalla proosalla sitten, minä rakastin häntä niin syvästi, etten pyytänyt muuta kuin saada elää siinä rakkaudessa. Ja ennenkuin minulla oli aikaa laskeutua alas korkeimmalta harjalta, tulitte te.
Morell (syvällä kärsimyksellä). Se on siis vieläkin ratkaisematta! Yhä vielä sama epäilyksen kurjuus!
Marchbanks. Kurjuus! Minä olen kaikista onnellisin ihminen! Minä en toivo mitään kiihkeämmin kuin että hän olisi onnellinen. (Kiihkeästi, liekehtivällä tunteellisuudella). Oi, Morell, luopukaamme molemmat hänestä! Miksi hänen pitäisi valita hermostuneen pienen raukan, sellaisen kuin minun ja paksupäisen papin, sellaisen kuin teidän välillä? Lähtekäämme toivioretkelle, te itään ja minä länteen, etsimään hänelle rakastajaa, joka olisi hänen arvoisensa — jotakuta kaunista purppurasiipistä ylienkeliä — —