Marchbanks (hiljaa, leimahtavalla halveksumisella). Kurja raukka!
Candida (suurella painolla). Minä annan itseni sille, joka teistä molemmista on heikompi.
Eugene käsittää heti hänen tarkoituksensa. Hänen kasvonsa
tulevat kalman kalpeiksi.
Morell (painaa hiljaa alas päänsä, aivan masentuneena). Minä taivun sinun tahtosi alle, Candida.
Candida. Ymmärrättekö te, Eugene?
Marchbanks. Oi, minä tunnen, että olen kadottanut! Hän ei jaksa kantaa kuormaa.
Morell (epäluuloisesti, kiivaasti ja äkillisesti, nostaa ylös päänsä). Tarkoitatko sinä minua, Candida?
Candida (hymyilee hiukan). Istutaan ja puhutaan tästä asiasta levollisesti kuin kolme ystävää. (Morellille). Käy istumaan, kultani! (Morell ottaa tuolin uunin luota — lasten tuolin). Antakaa minulle tuo tuoli, Eugene! (Hän viittaa nojatuoliin. Eugene tuo sen ääneti, hänessä ilmenee kylmää voimaa ja hän asettaa sen Morellin viereen, hiukan hänen taakseen. Candida käy istumaan. Eugene menee sohvan luo, istuu siinä hiljaisena, umpimielisenä. Kun kaikki ovat paikoillaan, alkaa Candida puhua, punoen heidät hiljaisuuden ja rauhan tenhokehään levollisella, kirkkaalla, hellällä äänellään.) Muistattehan, mitä te kerroitte itsestänne minulle, Eugene, ettei kukaan välittänyt teistä teidän vanhan imettäjänne kuoltua, että teidän viisaat, komeat sisarenne ja lahjakkaat veljenne olivat teidän isänne ja äitinne lempilapsia, että te olitte onneton Etonissa, että teidän isänne koetti nälällä pakoittaa teitä palaamaan Oxfordiin, ettei teillä koskaan ollut mitään iloa, ette koskaan tuntenut olevanne tervetullut kenenkään luo, vaan aina olitte yksin ja väärinkäsitetty, poika parka!
Marchbanks (vakavasti). Olihan minulla kirjani. Olihan minulla luonto. Ja lopuksi minä tapasin teidät!
Candida. Älkää ajatelko nyt sitä! Minä pyydän teitä katselemaan tätä toista poikaa, minun poikaani — jota on hemmoteltu kätkyestä saakka. Kaksi kertaa kuussa me käymme tervehtimässä hänen vanhempiansa. Tulisittepa te kerran meidän kanssamme, Eugene, jotta näkisitte kodin sankarin kuvat. James aivan pienenä lapsena! Ihmeellisin kaikista pikku lapsista! James, saatuaan ensimäisen palkintonsa kahdeksan vuoden vanhana! James, yhdentoista ikäisenä! James ensi kertaa frakissa! James kaikenlaisissa juhlatilaisuuksissa! Te tiedätte kuinka voimakas hän on — toivottavasti hän ei tehnyt teille kovin pahaa — kuinka viisas hän on — kuinka onnellinen! (Suuremmalla vakavuudella). Kysykää Jamesin äidiltä ja kolmelta sisarelta, kuinka vaikeaa on ollut estää Jamesia olemasta voimakas ja viisas ja onnellinen. Kysykää minulta, kuinka vaikea on olla Jamesin äiti ja kolme sisarta, hänen vaimonsa ja lastensa äiti, kaikki samalla kertaa. Kysykää Prossyltä ja Marialta, miten rasittavaa taloudenhoito on, silloinkin kun meillä ei ole vieraita, jotka auttavat meitä leikkaamaan sipulia. Kysykää kauppiailta, jotka tahtovat häiritä Jamesia, kun hän valmistaa kauniita saarnojansa, kuka heidät ajaa pois. Kun rahaa on annettava, niin hän ne antaa, mutta kun on kiellettävä, niin minun täytyy kieltää. Minä rakennan hänen ympärilleen hauskuuden ja rakkauden muurin ja olen aina varoillani, voidakseni pitää kaikki jokapäiväiset pikku huolet loitolla. Minä teen hänet täällä herraksi, vaikkei hän sitä tiedä eikä hetki sitten olisi voinut sanoa, miten sen laita oikeastaan on. (Suloisella ironiialla). Ja kun hän luuli, että minä menisin pois teidän kanssanne, niin hän oli vain levoton siitä — miten minun kävisi! Ja viekoitellakseen minua jäämään, hän tarjosi minulle (kumartuu eteenpäin ja hyväilee hänen tukkaansa joka lauseelta) oman voimansa minun puolustuksekseni, uutteruutensa minun elatuksekseni, asemansa minun kunniakseni (hellemmin) — minä sekoitan varmaan sinun kauniit lauseesi ja turmelen ne, armaani? (Hän painaa poskensa hellästi hänen poskeansa vastaan.)