M'Comas (kiihoittuneena). Minulla ei ole enää mitään lisättävänä, herra. Minä lähden ja sanon Mr Cramptonille, että tämä perhe ei ole sopiva isää varten. (Lähestyy ovea.)
Mrs Clandon (levollisen arvokkaasti). Finch! (Hän pysähtyy.) Jollei Mr Valentine voi puhua vakavasti, niin te ainakin voitte. Käykää istumaan. (McComas, jonka arvokkaisuus ja ystävyydentunne taistelevat keskenään, antaa myöten ja käy nyt istumaan Dollyn ja Mrs Clandonin väliin.) Te tiedätte varsin hyvin, että koko juttu on vain keksitty. Fergus ei usko siihen sen enempää kuin tekään. Antakaa minulle nyt hyvä neuvo, ystävän neuvo: tiedättehän, että aina olen luottanut teidän sanaanne. Minä lupaan, että lapset ovat vaiti.
M'Comas (alistuu kohtaloonsa). Hyvä, hyvä! Minä tahtoisin vain sanoa seuraavaa. Kun te ja teidän miehenne teitte sopimuksen keskenänne, Mrs Clandon, niin oli teidän asemanne paljoa edullisempi kuin hänen.
Mrs Clandon. Mitenkä niin, jos saan luvan kysyä?
M'Comas. No niin, te olitte valistunut nainen, te olitte tottunut uhmailemaan yleistä mielipidettä ettekä välittänyt siitä, mitä maailma sanoi.
Mrs Clandon (ylpeästi). Niin: se on totta. (Gloria, hänen tuolinsa takana, kumartuu suutelemaan äitinsä tukkaa, mikä tunteenilmaus saattaa Mr McComasin aivan hämilleen.)
M'Comas. Toiselta puolen, Mrs Clandon, teidän miehenne pelkäsi kauheasti, että jotakin voisi tulla sanomalehtiin. Hänen täytyi ottaa huomioon sekä liikkeensä että vanhanaikuisen perheensä ennakkoluulot.
Mrs Clandon. Puhumattakaan hänen omista ennakkoluuloistansa.
M'Comas. Epäilemättä hän käyttäytyi huonosti, Mrs Clandon.
Mrs Clandon (pilkallisesti). Epäilemättä.