Dolly (toistaa ikäänkuin ulkoläksyä). Crampton, Crampton, Crampton, Crampton. (Hän käy istumaan kirjoituspöydän ääreen.) Minun täytyy oppia tuo nimi, muuten jumala tiesi, miksi minä häntä vielä kutsun.
Gloria. Phil: voitko sinä uskoa tuollaista hirveää juttua meidän isästämme — sitä mitä äiti juuri kertoi?
Philip. Oi, sellaisia ihmisiä on paljon. Vanha Chamico aikoinaan löi vaimoaan ja tytärtään piiskalla.
Dolly (halveksien). Niin, portugalilainen!
Philip. Kun on kysymys raaoista ihmisistä, niin ei ole suurta eroitusta portugalilaisen ja englantilaisen välillä, Dolly. Luota sinä minun ihmistuntemukseeni. (Hän asettuu entiselle paikalleen uunin luo ja koettaa näyttää vanhalta ja viisaalta.)
Gloria (katkeralla kaipauksella). Emme me koskaan enää saa leikkiä vanhaa leikkiämme ja kuvitella mielessämme, millainen meidän isämme on. Dolly: kaipaatko sinä isääsi — isää, joka oli niin äärettömän rikas?
Dolly. Loruja! Entäs sinun isäsi, tuo vanha yksinäinen mies, jolla oli niin herkkä, hellä sydän? Hänestä ei taida olla enää paljonkaan jäljellä, vai mitä?
Philip. Tietysti ukko on nyt muuttunut vain turhaksi mielikuvaksi. (Valentinen ääni kuuluu oven ulkopuolelta.) Hiljaa: hän tulee.
Gloria (hermostuneesti). Kuka?
Dolly. Chalkstones.