Edeskäypä (hämillään). Kyllä, herra. (Valtioviisaasti). Eikö hän tavallisesti aterioitse yhdessä perheensä kanssa, herra?
Philip (painolla). William: hän ei tiedä, että me olemme hänen lapsiansa. Hän ei ole nähnyt meitä kahdeksaantoista vuoteen. Hän ei tunne meitä. (Pannakseen vieläkin enemmän painoa sanoihinsa hyppää Phil rautapöydälle ja tuijottaa edeskäypään huulet yhteenpuristuneina ja heiluttelee jalkojaan.)
Dolly. Me tahtoisimme, että te ilmoittaisitte asian hänelle, William.
Edeskäypä. Mutta eiköhän hän arvaa itsekin, kun hän näkee teidän äitinne, neiti. (Philipin jalat jäykistyvät äkkiä. Hän katselee edeskäypää ihastunein silmin.)
Dolly (hämmästyneenä). Sitä minä en yhtään ajatellut.
Philip. En minäkään. (Laskeutuu alas pöydältä ja kääntyy moittien McComasin puoleen.) Ettekä tekään!
Dolly. Ja kuitenkin te olette asianajaja!
Philip. Finch: teidän ammattitaitavuutenne on hämmästyttävä. William: teidän viisautenne saattaa meidät kaikki häpeämään.
Dolly. Te olette tosiaankin toinen Shakespear, William.
Edeskäypä. Mitä vielä, herra. Ei siitä kannata puhua, neiti. Hyvä, jos voin olla teille avuksi, herra. (Hän astuu arasti takaisin aamiaispöydän luo ja laskee siihen molemmat lisälautaset, toisen pöydän päähän oven puolelle, toisen sille sivulle, joka on kauimpana käsipuitteista.)