"Hän lähetti hakemaan pollareita, kun ei enää voinut kestää uutta erää. Minä olen valmis jatkamaan."
Poliisit käskivät hänen pitää suunsa kiinni ja asettuivat hänen ympärilleen, peittäen hänet Lydialta, joka, päästämättä näkyviin sitä säälin ja inhon sekaista tunnetta, jonka miehen tila hänessä aiheutti, käski heidän viedä hänet linnaan ja antaa hänelle siellä, hoitoa. Hän lisäsi, että koko seurue voisi saada virvokkeita samalla kertaa. Komisaario, joka oli hyvin väsyksissään ja janoissaan, horjui aikomuksessaan pitkittää takaa-ajoa. Lydia tapansa mukaan katsoi asian ratkaistuksi.
"Bashville", sanoi hän, "olkaa hyvä ja näyttäkää heille tietä ja katsokaa, että he tulevat tyydytetyiksi."
"Joku rosvo on varastanut takkini", sanoi Mellish jurosti Bashvillelle. "Jos lainaatte minulle jonkun, ja nämä siunatut poliisit jättävät hyväntahtoisesti repimättä sen päältäni, niin lähetän sen teille takaisin parin päivän kuluessa. Minä olen kunniallinen mies, ja olen asunut armollisen neidin vuokralaisena täällä."
"Kaverinne tarvitsee sitä paremmin kuin te", sanoi komisaario. "Jos olisi joku vanha kuskinviitta tai muuta sellaista panna hänen ylleen, niin palauttaisin sen kunniallisesti. En haluaisi kuljettaa häntä ympäri seutua loimi selässä, niinkuin villi-intiaania."
"Minulla on viitta tuolla sisällä", sanoi Bashville. "Minä noudan sen teille." Ja ennenkuin Lydia ehti keksiä veruketta hänen estämisekseen, oli hän hävinnyt, ja Lydia kuuli hänen menevän sisään rakennuksen takaovesta. Hänestä tuntui, että kaamea äänettömyys valtasi kaikki läsnäolijat, ikäänkuin hänen petoksensa olisi jo tullut ilmi. Mellish, joka oli odottanut tilaisuutta pannakseen vastalauseen poliisin viimeisen huomautuksen johdosta, sanoi kiukkuisesti:
"Ketä te kutsutte kaverikseni? Tahdon kuolla valehtelijana vaikka tähän paikkaan, jos ikinä ennen olen nähnyt koko miestä."
Lydia katsoi häneen niinkuin marttyyri katsoisi roistoon, johon hänet aiotaan kahlehtia kiinni. Mellish teki samaa kuin hänkin oli tehnyt — valehteli. Sitten Bashville, kuljettuaan toisten huoneiden läpi, tuli kirjastoon sisäovesta, vanha liveriviitta käsivarrellaan.
"Pankaa tämä hänen ylleen", sanoi hän, "ja tulkaa linnaan minun mukanani. Voitte nähdä kaikki tiet viisi mailia laajalti etelätornista ja tuntea jokaisen niillä kulkijan isolla kaukoputkella. Jos sallitte, neiti, niin luulen, että Phoeben on paras tulla mukaan auttamaan."
"Kyllä", sanoi Lydia, katsoen tyynesti häneen.