"Vai ei?" vastasi Cashel, hyväntuulisen ilkamoivasti. "Ei vähintäkään aihetta malttini menettämiseen! Ei, vaikka minulle sanotaan, että olen tyhmä ja alhainen! Luulenpa sinun varmaan kuvittelevan puhuvasi pikku Cashelillesi, tuolle siunatulle lapsikullalle, josta pidit niin hellästi. Mutta sinä et puhu hänelle. Sinä puhut — valmistautukaa nyt kirkaisuun, neiti Carew! — Austraalian, Yhdysvaltojen ja Englannin nyrkkeilymestarille, kolmen hopeaisen ja yhden kultaisen mestaruusvyön haltijalle, St. Jamesin ylhäisön ja herrasväen nyrkkeilyopettajalle ja tavalliselle nyrkkitaistelijalle koko maapallon nyrkkeilijöitä vastaan katsomatta painoon tai väriin, vähintään 500 punnan panoksesta kummaltakin puolen. Se on Cashel Byron."
Rouva Byron peräytyi hämmästyksen vallassa. Hetken vaitiolon jälkeen hän sanoi: "Ooh, Cashel, kuinka saatoit?" Sitten, lähestyen häntä jälleen: "Tarkoitatko sanoa, että kuljet tappelemassa noiden isojen, raakojen villien kanssa?"
"Tarkoitan. Voit lainata kultavyötäni pitääksesi sitä Kuningas Juhanassa, jos luulet, että se pukee sinua."
"Ja että sinä voitat heidät?"
"Niin. Kysy neiti Carew'lta, minkä näköinen Billy Paradise oli seisottuaan edessäni tunnin ajan."
"Sinä ihmeellinen poika! Millainen ammatti! Ja oletko tehnyt kaiken tuon omissa nimissäsi?"
"Tietysti olen. Minä en häpeä sitä. Ihmettelin usein, oletko nähnyt nimeäni sanomalehdissä?"
"En lue koskaan sanomalehtiä. Mutta sinun on täytynyt kuulla minun paluustani Englantiin. Miksi et tullut minua tapaamaan?"
"En ollut aivan varma, että pitäisit siitä", sanoi Cashel vaivautuneesti, välttäen hänen katsettaan. "Halloo!" huudahti hän, yritettyään virkistää itseään katselemalla jälleen Lydiaa: "hän on livistänyt."
"Hän on aivan oikeassa jättäessään meidät kahdenkesken näissä olosuhteissa. Ja sano nyt minulle, mitä syytä minun kalliilla pojallani oli epäillä, ettei hänen oma äitinsä tahtoisi nähdä häntä."