"Se on ammatti-vika. En välitä, vaikka sanonkin sen sinulle, sanoi Skene hiukan apeana. Tämän oli alokas jo kuitenkin saanut selville itsestään. Hän ei esimerkiksi uskonut isäntänsä selityksiä niistä tapaturmista ja salajuonista, joiden vaikutuksesta hän oli kolme kertaa joutunut häviölle piirissä. Mutta kun Skene kuitenkin oli voittanut viisitoista ottelua, oli hänen seuraava huomautuksensa kiistämätön. 'Miehet eivät ottele huonommin silti, jos ovat valehtelijoita. Sam Ducket voitti Ebony Muleyn kahdessakymmenessä minuutissa'."
"Niin", sanoi alokas halveksivasti; "ja mikä on Ebony Muley? Vanha, pian kuusikymmenvuotias neekerirahjus, joka on päissään seitsemän päivää viikossa ja möisi ottelun yhdestä viinaryypystä! Ducketin olisi pitänyt lyödä hänet pois ajasta kahdessakymmenessä sekunnissa. Ducketilla ei ole ollenkaan tieteellisyyttä."
"Ei hiventäkään", sanoi Ned. "Mutta hänellä on roimasti sisua."
"Pyh! Sitähän sitä aina koetetaan uskotella. Jos joku osaa nyrkkeillä, sanotaan, että hänellä on tieteellisyyttä, mutta ei sisua. Jos hän taas ei osaa erottaa oikeaa kättään vasemmasta, sanotaan, että hän ei ole taitava, mutta että hän on täynnä sisua."
Skene katsoi salaa ihmetellen oppilastaan, jonka huomio- ja ilmaisukyky toisinaan tuntuivat hänestä vetävän vertoja itse rouva Skenelle. "Sam sanoi jotakin tuontapaista juuri tänään", huomautti hän. "Hän sanoi, että sinä olet vain huvinyrkkeilijä, ja että lyyhistyisit maahan pelosta, jos sinut pantaisiin neljänkolmatta jalan piiriin."
Alokas punastui. "Toivoisinpa olleeni paikalla silloin, kun Sam sanoi sen."
"No, mitäs olisit voinut tehdä hänelle?" kysyi Skene, ja hänen pienet silmänsä vilkkuivat.
"Olisin iskenyt häntä päähän: sen olisin voinut ja tahtonut hänelle tehdä."
"No no, mies, hän voisi syödä sinut."
"Sen kyllä uskon. Ja hän voisi syödä teidätkin, jos hänellä vain olisi siihen tarpeeksi suolaa. Hän puhuu suuria sanoja, koska hän tietää, ettei minulla ole rahaa, ja hän uskottelee, ettei hän riisu takkiaan vähemmästä kuin viidestäkymmenestä punnasta mieheen."