Lucian istuutui toivottomana. "Sinä et myöntäisi sitä noin kerkeästi", sanoi hän, "jos aikoisit sallia sen vähääkään vaikuttaa itseesi. Vaikka kaikki todisteesi olisivatkin päteviä, niin mitä ne todistaisivat? Jos todella halveksitkin herrasmiesten toimia, niin onko se syy, jonka vuoksi tulee kunnioittaa nyrkkitaistelijain tointa? Onko nyrkkeily piiri minkään vertaa parempi sillä perusteella, että voit luulotella pitäväsi salonkia huonompana? — sillä todellisuudessa ei sinulla voi olla noin luonnotonta mielipidettä. Kuinka inhoten torjuisitkaan oman viisastelusi, jos minä käyttäisin sitä koettaakseni taivuttaa sinua mukautumaan seuraelämän tapoihin!"
"Me ajaudumme jälleen takaisin pelkkään järkeilyyn, Lucian. Se on kuitenkin minun syyni. Minä aloitin selityksen ja poikkesin naisten tapaan syrjään ylistääkseni rakastajaani. Älä luule, että haluan esittääkään valintaani sen paremmaksi kuin on pienemmän pahan valitseminen kahdesta pahasta. Minä ajattelen vahvasti, että yhteiskunnan olisi pitänyt tehdä Cashelista jotakin parempaa kuin nyrkkitaistelija; mutta hänellä, poika-poloisella, ei ollut mitään valitsemisen varaa. Minä sanoin häntä kerran raakalaiseksi, enkä peruuta tuota sanaa; vaikka toivonkin sinun antavan hänelle anteeksi tuon raakalaisuutensa, niinkuin annat sotilaalle anteeksi hänen murhansa tai asianajajalle hänen valheensa. Silloin kun tuomitset nämä viimeksimainitut — ja sanon kaikesta sydämestäni: mitä pikemmin sitä parempi — voit tuomita hänetkin, mutta älä ennen. Sitäpaitsi, rakas Lucian, nyrkkeily on lopussa: hän ei aio jatkaa sitä enää. Mitä tulee henkilökohtaiseen yhteensopivaisuuteemme, niin uskon perinnöllisyysoppiin; ja kun oma ruumiini on hento ja aivoni sairaalloisen toimeliaat, pidän taipumustani ruumiiltaan voimakkaan ja mieleltään huolettoman miehen puoleen luotettavana. Sinä voit sen ymmärtää: sehän on puhdas rotuhygieninen kysymys."
"Tiedän, että tulet tekemään, mitä kerran olet saanut päähäsi", sanoi Lucian masentuneesti.
"Ja sinä tahdot kääntää asian parhain päin, eikö niin?"
"Asian parhaaksi tai pahimmaksi kääntäminen ei kuulu minulle. Minä voin ainoastaan ottaa sen vastaan välttämättömyytenä."
"Ei suinkaan. Sinä voit kääntää sen pahimmin päin käyttäytymällä vierovasti Cashelia kohtaan; tai parhain päin kohtelemalla häntä ystävällisesti."
"Minun lienee parasta kertoa sinulle", sanoi Lucian. "Olen tavannut hänet sen jälkeen kuin — kuin —" Lydia nyökkäsi. "Erehdyin hänen aikeistaan, kun hän tuli asuntooni niinkuin tuli, ilmoittamatta. Totta puhuen, hän miltei tunkeutui sisään väkisin. Vaihdoimme keskenämme joitakin kiivaita sanoja. Vihdoin hän ärsytti minua yli malttini ja tarjosi minulle — kuvaavasti kyllä — kaksikymmentä puntaa siitä että löisin häntä. Ja minun on ikäväkseni sanottava, että minä löin."
"Löit!" sanoi Lydia kalveten. "Ja mitä seurasi?"
"Olisi oikeammin sanoa, että aioin lyödä; sillä hän väisti lyöntini, taikka minä iskin harhaan. Hän vain antoi rahan minulle ja meni pois, ilmeisesti hyvissä käsityksissä minusta. Minulle taas jäi hänen mentyään hyvin huonot käsitykset itsestäni."
"Mitä! Eikö hän kostanut!" huudahti Lydia, värin palatessa hänen kasvoilleen. "Oh, hän on voittanut sinut omalla alallasi, Lucian. Sinähän se oletkin nyrkkitaistelija sydämeltäsi, ja sinä kadehdit häneltä hänen etevämmyyttään juuri siinä taidossa, jonka harjoittamisesta tuomitset häntä."