"Te kuvittelette, että jokainen ajattelee, miten te sen teette", sanoi Cashel rohkaisevasti. "Niin amatöörit aina tekevät. Mutta totuus on, ettei yksikään sielu, teitä itseänne lukuunottamatta, välitä siitä hiventäkään. Suokaa anteeksi", lisäsi hän, ottaen piirustuksen käteensä ja ryhtyen tarkastelemaan sitä hätäilemättä.
"Olkaa hyvä ja antakaa piirustus minulle, herra Byron", sanoi Alice, posket punoittaen suuttumuksesta. Ymmällään kääntyi Cashel Lydiaan päin etsien selitystä, samalla kuin Alice sieppasi piirustuksen ja työnsi sen salkkuunsa.
"Ilma alkaa käydä melko lämpimäksi", sanoi Lydia. "Palaammeko linnaan?"
"Luulen, että se on parasta", sanoi Alice vavisten loukkautumisesta ja kääntyen kävelemään nopeasti pois, jättäen Lydian yksin Cashelin seuraan, joka huudahti:
"Mitä turkasen nimessä olen tehnyt?"
"Olette lausunut ajattelemattoman huomautuksen epäilemättömän vilpittömässä mielessä."
"Minähän koetin vain reipastuttaa häntä. Hän on varmaan käsittänyt sanani väärin."
"Sitä en luule. Uskotteko nuorten naisten olevan mielissään, jos heille sanotaan, ettei heidän missään tilaisuudessa tarvitse olla naurettavan itsetietoinen?"
"Minäkö sitä olisin sanonut! Voin vaikka vannoa, etten sanonut mitään sinne päinkään."
"Te käytitte eri sanoja. Mutta te vakuutitte hänelle, ettei hänen tarvitse olla millänsäkään, jos hänen piirustamistaan katsellaankin, koska se ei merkitse mitään kenellekään."