Paholainen (sydämellisesti). Onko minulla taas ilo vastaanottaa luonani mainio Calastravan komendantti? (Kylmästi). Don Juan, palvelijanne. (Kohteliaasti). Ja vieras neiti? Olkaa tervetullut, Señora.
Ana. Oletteko —
Paholainen (kumartaen). Lucifer, palvelijanne.
Ana. Tulen hulluksi.
Paholainen (ritarillisesti). Ah, Señora, elkää pelätkö. Te tulette meille maan päältä, tuosta pappien turmelemasta pesästä. Olette kuullut minua paneteltavan, ja kumminkin, uskokaa minua, minulla on laumottain ystäviä siellä.
Ana. Niin. Te hallitsette heidän sydämiään.
Paholainen (pudistaen päätään). Te imartelette, Señora, ja te erehdytte. Totta on että maailma ei voi tulla toimeen ilman minua, mutta se ei koskaan anna minulle tunnustusta siitä. Sydämessään se epäilee ja vihaa minua. Sen myötätuntoisuus kohdistuu kokonaan kurjuuteen, köyhyyteen, ruumiin ja sydämen nääntymiseen. Minä pyydän sitä rakastamaan iloa, rakkautta, onnea, kauneutta —
Don Juan (pahoinvoipana). Anteeksi, nyt minä lähden. Tiedättehän etten voi kestää tuota.
Paholainen (suuttuneena). Niin, minä tiedän että te ette ole ystäväni.
Kuvapatsas. Mitä pahaa hän tekee teille Juan? Minusta tuntui että hän puhui erittäin järkevästi, kun keskeytitte hänet.