Paholainen (lämpimästi pudistaen kuvapatsaan kättä). Kiitos ystäväni, kiitos. Te olette aina ymmärtänyt minua. Hän on aina moittinut ja välttänyt minua.
Don Juan. Olen aina kohdellut teitä moitteettoman kohteliaasti.
Paholainen. Kohteliaasti! Mitä on kohteliaisuus? Minä en välitä mitään kohteliaisuudesta. Pyydän sydämen lämpöä, tosi uskollisuutta, myötätuntoisuuden, rakkauden, ilon liittoa —
Don Juan. Te panette minut voimaan pahoin.
Paholainen. Kas niin! (Vedoten kuvapatsaaseen). Siinä kuulitte taas! Mikä kohtalon iva onkaan lähettänyt tuon kylmän itsekkään olennon minun valtakuntaani ja teidät taivaan jäisille tuville!
Kuvapatsas. En voi valittaa. Olin ulkokullattu, ja ansaitsin tulla lähetetyksi taivaaseen.
Paholainen. Mutta miksi ette liity meihin nyt ja luovu tuosta ilmapiiristä, johon luoteenne on liian miellyttävä, sydämenne liian lämmin, iloitsemiskykynne liian suuri?
Kuvapatsas. Olen jo päättänyt luopua siitä. Tulevaisuudessa, jalo Aamuruskon Poika, olen teidän. Olen lähtenyt taivaasta ikipäiviksi.
Paholainen (taas tarttuen hänen käteensä). Mikä kunnia minulle! Minä voitto asiallemme! Kiitos, kiitos siitä! Ja nyt ystäväni — saanhan nimittää teitä niin vihdoinkin — ettekö voisi saada häntä lähtemään sille sijalle, joka jäi tyhjäksi teidän jälkeenne siellä ylhäällä?
Kuvapatsas (pudistaen päätään). En voi hyvällä omallatunnolla kehoittaa ketään ystävääni tahallaan tekemään asemaansa ikäväksi ja epämukavaksi.