Kuvapatsas. Alan epäillä tokko koskaan lopetatte, ystäväni. Te olette kovin ihastunut oman puheenne kuuntelemiseen.
Don Juan. Se on totta. Mutta koska olette kestäneet näin kauan, täytyy teidän kestää loppuun asti. Aikoja ennenkuin tuo hedelmättömyys, jonka kuvasin, kehittyy muuksi kuin selvästi aavistetuksi mahdollisuudeksi, vastatoiminta alkaa. Suuri ydintarkoitus, rodun kehittäminen, niin, rodun kehittäminen semmoiseen täydellisyyteen, jota nyt sanomme yli-inhimilliseksi, se tarkoitus, joka nyt on rakkauden ja romantiikan ja säädyllisyyden ja vaativaisuuden myrkyllisten pilvien peitossa, on puhkeava esiin kirkkaassa päiväpaisteessa tarkoituksena, jota ei sen kauemmin saa sekoittaa personallisten mielitekojen tyydyttämiseen, poikien ja tyttöjen mahdottomien autuus-unelmien toteuttamiseen tai vanhempien henkilöiden toiveisiin saada itselleen seuranpitäjiä ja rahaa. Aikaisten kirkkokuntien suorapuheisia avioliittokaavoja ei enää lyhennellä eikä poisteta puolittain, liian sopimattomina. Raitis siveys, vakavuus ja varmuus niiden selityksessä avioliiton oikeasta tarkoituksesta tulee kunnioitetuksi ja hyväksytyksi, kun taaskin niitten romantilliset valat ja lupaukset ja kuolemaanasti-uskollisuudet ja sen semmoiset poistetaan sietämättöminä tyhmyyksinä. Myöntäkää sukupuoleni kunniaksi, Señora, että me olemme aina käsittäneet että sukupuolisuhde ei ole personallista eikä ystävällistä suhdetta.
Ana. Ei personallista eikä ystävällistä suhdetta! Mikä suhde on personallisempaa, loukkaamattomampaa, pyhempää?
Don Juan. Loukkaamatonta ja pyhää, jos niin tahdotte Ana, mutta ei personallisen ystävällistä. Suhteenne Jumalaan on loukkaamatonta ja pyhää, mutta uskallatteko sanoa sitä personallisesti ystävälliseksi? Sukusuhteessa yleinen luova voima, jonka avuttomia välikappaleita molemmat asianomaiset ovat, voittaa ja pyyhkii pois kaiken personallisen säälin ja hävittää kaikki personalliset suhteet, Pariskunta voi olla vallan vieras toisilleen, puhua eri kieliä, olla eri rotua ja väriä, eri ikää, eri luonnetta, ilman mitään muuta sidettä kuin hedelmällisyyden mahdollisuus, jonka tähden Elämän Voima heittää heidät toistensa syliin ensi silmäyksen jälkeen. Emmekö myönnä sitä silloin kun sallimme vanhempien päättää avioliitoista kysymättä naisen mieltä? Ettekö usein ole julkilausunut paheksumistanne Englannin kansaa kohtaan, missä jalosukuiset miehet ja naiset tutustuvat toisiinsa ja liehakoivat kuin talonpojat? Ja kuinka paljon talonpoikakaan tuntee morsiantaan tai morsian häntä ennenkuin he kihlautuvat? Ette ikinä suostuisi ottamaan miestä asianajajaksenne tai perhelääkäriksenne, ellette tuntisi häntä paremmin kuin sen miehen, johon voitte rakastua ja ottaa aviomieheksenne!
Ana. Niin Juan, kyllä tunnemme tuon irstailijain viisastelun. Ei koskaan oteta huomioon seurauksia naiselle.
Don Juan. Seurauksia, niin. Ne juuri oikeuttavat hänen niin lujasti iskemään kiini mieheen. Mutta ettehän sanone semmoista kiintymistä tunteelliseksi. Yhtä hyvin voisimme nimittää poliisin tarttumista vankiinsa rakkaussuhteeksi.
Ana. Teidän täytyy siis tunnustaa että avioliitto on välttämätön, vaikka, kuten te näytte arvelevan, rakkaus onkin vähäpätöisin kaikista suhteista.
Don Juan. Mistä tiedätte että se ei ole suurin kaikista suhteista? Liian suuri ollakseen ainoastaan personallista laatua. Olisiko isänne voinut palvella maataan, jos hän olisi kieltäytynyt surmaamasta yhtään Espanjan vihollista, ellei hän itse personallisesti vihannut häntä. Voiko nainen palvella maataan, jos hän kieltäytyy ottamasta miehekseen ketään, jota hän ei personallisesti rakasta? Tiedätte että asian laita ei ole niin. Jalosukuinen nainen menee naimisiin aivan samoin kuin jalosukuinen mies taistelee, valtiollisista ja perhe-syistä, ei personallisista.
Kuvapatsas (huvitettuna). Tuo on hyvin viisas näkökohta, Juan. Minun täytyy miettiä sitä, Te olette todellakin täynnä ajatuksia. Kuinka te tuonkin keksitte?
Don Juan. Kokemus opetti sen minulle. Ollessani maan päällä ja kosiskellessani naisia, jotka seikkailut, vaikkakin niitä yleisesti tuomitaan, ovat tehneet minusta niin intresantin satujen sankarin, minulle usein vastattiin että kysymyksessäoleva neitonen lupasi suosiollisesti suvaita lähentelemistäni, jos tarkoitukseni olivat kunnialliset. Kysyessäni mitä tuo pykälä sisälsi, sain tietää että sillä tarkoitettiin, että minä ehdotin ottaa huostaani neitosen omaisuuden, jos hänellä semmoista oli, tai pitää huolta hänen loppuiästään, ellei hänellä ollut omaisuutta; että minä halusin hänen jatkuvaa seuraansa, neuvojaan ja keskusteluaan elämäni loppuun asti ja lupasin rangaistuksen uhalla aina hurmaantua niistä; ja ennen kaikkea, että ikipäiviksi kääntäisin selkäni kaikille muille naisille hänen tähtensä. En vastustanut noita ehtoja siitä syystä että ne olivat liiallisia ja epäinhimillisiä. Se oli niitten täydellinen asiaan kuulumattomuus joka minua tympeytti. Joka kerta vastasin täysin rehellisesti etten ollut koskaan uneksinutkaan noista asioista; että, ellei neidin luonne ja järki olleet samalla tasolla tai ylempänä omaa luonnettani ja järkeäni, hänen keskustelunsa tulisi vetämään minua alaspäin ja hänen neuvonsa johtamaan minua harhaan; että hänen alituinen seuransa voisi, mikäli tunsin itseäni, käydä minulle vallan sietämättömäksi; että en voinut taata tunteitani viikkoakaan eteenpäin, vielä vähemmin elämäni loppuun asti; että luonnollisen ja vapaan seurustelun estäminen toisten ihmisten kanssa tekisi minusta ahdasmielisen ja nurjan; ja että, lopuksi, esitykseni hänelle ei ollut missään yhteydessä yhteenkään näistä seikoista, vaan oli ainoastaan miehuuteni täysin selvä ilmaus hänen naisellisuuttaan kohtaan.