Ana. Tarkoitatte tietysti että se oli epäsiveellinen ilmaus.
Don Juan. Luonto, hyvä rouva, on sellainen, jota sanotte epäsiveelliseksi. Minä punastun sen puolesta, mutta en voi sitä auttaa. Luonto on parittelija, aika on turmelija ja kuolema on murhaaja. Olen aina koettanut katsoa noita asioita suoraan silmiin ja järjestää toimeni sen mukaan. Te mieluummin suosittelette noita kolmea paholaista julistaen heidän puhtauttaan heidän toimeliaisuuttaan ja heidän rakastavaa ystävyyttään, sekä perustatte toimintanne noihin imarteluihin. Onko kumma ellei tuollainen toiminta ota menestyäkseen?
Kuvapatsas. Mitä naiset teille vastasivat, Juan?
Don Juan. So soh! Luottamus luottamuksesta. Kertokaa te ensin mitä teidän oli tapana sanoa naisille.
Kuvapatsas. Minunko? Minä vannoin uskollisuutta kuolemaan asti. Sanoin että kuolisin, jos hän hylkäisi minut. Vakuutin ettei kukaan nainen ikinä voinut olla minulle sitä mitä hän oli —
Ana. Kuka hän?
Kuvapatsas. Se josta silloin sattui olemaan kysymys, kultaseni. Minä sanoin aina muutamia määrättyjä asioita. Yksi niistä oli se, että vaikka olisin 80-vuotias, yksi ainoa valkoinen hiuskarva lemmityn naisen suortuvista saisi minut värähtämään enemmän kuin uhkein kultaletti ihanimmassa nuoressa päässä. Toinen oli se että en sietänyt ajatella ketään toista lasteni äitinä.
Don Juan (vastenmielisyydellä). Te vanha lurjus.
Kuvapatsas. En ollenkaan lurjus. Minä uskoin koko sielullani sinä hetkenä mitä sanoin. Minulla oli sydän. En ollut niinkuin te. Tämä vilpittömyys juuri tuotti minulle niin paljon menestystä.
Don Juan. Vilpittömyys! Jos on kyllin hullu uskoakseen selvää, julkeata, kirkuvata valetta, niin se on vilpittömyyttä! Jos ahnehtii naista niin paljon että pettää itsensä kiihkoillessaan pettääkseen häntä, niin se on vilpittömyyttä!