Kuvapatsas. Hitto vieköön teidän viisastelunne! Minä olin rakastunut mies enkä asianajaja. Ja naiset rakastivat minua siksi, siunatut olennot!
Don Juan. He uskottelivat sitä teille. Mitä sanotte siitä että vaikka minä menettelin jyrkästi kuin asianajaja, uskottelivat he samaa minulle? Minullakin oli hulluudenpuuskia, jolloin latelin tyhjiä ja uskoin itse. Joskus taas heräsi minussa niin suuri halu sanoa miellyttäviä asioita, että sanoin niitä tieten tahtoen. Toisin vuoroin taas puhuin omaa itseäni vastaan pirullisella kylmyydellä, joka nostatti kyyneleet silmiin. Mutta aina oli yhtä vaikea päästä pakoon. Kun naisen vaisto oli kiintynyt minuun, ei minulla ollut muuta neuvoa kun antautua iki päiviksi orjuuteen tai paeta.
Ana. Te uskallatte kehua minun ja isäni kuullen, että kaikki naiset pitivät teitä vastustamattomana.
Don Juan. Onko se kehumista? Minusta näyttää kuin minä aina olisin ollut säälittävin kaikista. Paitsi sitä minä sanoinkin: "Kun naisen vaisto oli kiintynyt minuun". Ei asia aina ollut niin. Ja silloin, oi taivas! Sitä siveellistä suuttumusta! Sitä kunnottoman viettelijän pohjatonta ylenkatsomista! Sitä Imogenen ja Iachimon kohtausta!
Ana. Minä en pannut toimeen mitään kohtausta. Huusin vain isääni.
Don Juan. Ja hän tuli miekka kädessä pelastamaan loukattua kunniaa ja siveyttä murhaamalla minut.
Kuvapatsas. Murhaamalla! Mitä tarkoitatte? Minäkö murhasin teidät vai te minut?
Don Juan. Kuka meistä oli parempi miekkailija?
Kuvapatsas. Minä.
Don Juan. Tietysti. Ja kumminkin te, kaikenlaisten sopimattomien seikkailujen sankari, joista juuri olette meille kertonut, te olitte kyllin julkea esiintymään loukatun siveyden kostajana tuomiten minut kuolemaan! Sillä tapaturmahan vain esti teitä surmaamasta minut.