Paholainen (suuttuneena). Te heitätte siis ystävällisen hyvästijättöni minulle takaisin vasten hampaita, niinkö Don Juan?
Don Juan. Enhän toki. Mutta vaikka onkin paljon oppimista kyynillisestä Paholaisesta, en jaksa mitenkään kestää hempeätuntoista pirua. Señor komendantti, te tiedätte tien taivaan rajoille. Olkaa hyvä ja neuvokaa mihin suuntaan.
Kuvapatsas. Oh — raja on ainoastaan eroitus katsantokantojen välillä. Mikä tie tahansa vie teidät sinne, jos todella tahdotte sinne päästä.
Don Juan. Hyvä on. (Kumartaa Doña Analle). Señora — palvelijanne.
Ana. Mutta minähän tulen teidän kanssanne.
Don Juan. Voin löytää oman tieni taivaaseen, Ana, mutta en teidän. (Hän katoaa).
Ana. Kuinka harmillista!
Kuvapatsas (huutaen hänen jälkeensä). Bon voyage, Juan! (Hän lähettää loppusäveleen vyöryvästä akordistaan Don Juanin jälkeen hyvästiksi. Heikko kaiku ensimäisestä aavemaisesta soinnusta vastaa). Ah! Tuolla hän menee. (Puhaltaen pitkän henkäyksen huuliensa läpi). Hjuuh! Kyllä hän jaksaa puhua! He eivät ikinä tule kestämään sitä taivaassa.
Paholainen (synkkänä). Hänen lähtönsä on poliitillinen tappio. Minä en voi pidättää noita elämää jumaloivia. He menevät kaikki. Tämä on suurin tappio, mikä minua on kohdannut sen jälkeen kun se hollantilainen maalari läksi. Se poika saattoi maalata 70-vuotisen peikon yhtä suurella riemulla kuin 20-vuotisen Venuksen.
Kuvapatsas. Kyllä muistan. Hän tuli taivaaseen. Rembrandt.