Tanner. Joko sinä olet parantunut, Malone?
Violet. Oh, minä vallan unohdin. Ette ole tavanneet toisianne ennen. Herra Malone, ettekö tahdo esitellä isäänne?
Hector (roomalaisella varmuudella). En. Hän ei ole isäni.
Malone (hyvin suuttuneena). Kiellätkö isäsi englantilaisten tuttaviesi edessä?
Violet. Ah, minä rukoilen elkää panko toimeen mitään kohtausta!
Anna ja Octavius, viivytellen portin lähellä katsovat toisiinsa hämmästyneinä ja vetäytyvät hienotuntoisesti puutarhaan, jossa he voivat nauttia hämmingistä sekaantumatta siihen. Ohi kulkiessaan Anna iskee silmää äänettömällä osanotolla Violetille, joka seisoo selin pieneen pöytään katsellen avuttomalla suuttumuksella miestään, joka leijailee yhä ylemmäksi siveellisiin korkeuksiin, välittämättä vähääkään vanhan herrasmiehen miljoonista.
Hector. Olen kovin pahoillani, neiti Robinson, mutta minä taistelen periaatteen puolesta. Olen poika ja toivoakseni velvollisuutensa tunteva poika, mutta ennen kaikkea olen mies!!! Ja kun isä pitelee yksityiskirjeitäni kuin omiaan, ja sanoo että minä en saa ottaa teitä vaimokseni, jos kerran olen siksi onnellinen, että saan teidän suostumuksenne, silloin näpsähytän sormiani ja menen matkoihini.
Tanner. Violet vaimoksenne!
Ramsden. Oletteko menettänyt järkenne?
Hector (huolettomasti). Oh, en välitä siitä mitä kerroitte.