Anna. Voi sinua lapsellista olentoa! Mies ei koskaan tahdo, jos nainen todella tahtoo. (Hän nauraa pahankurisesti). Kauhistutan sinua varmaankin. Mutta sinähän nyt jo löydät jonkun verran tyydytystä, kun olet itse vaaratta.
Octavius (vavahtaen). Tyydytystä! (Moittien). Sinä voit puhua noin minulle!
Anna. Ellei se olisi tyydytystä, et kai pyytäisi lisää sitä?
Octavius. Olenko minä siis pyytänyt sitä lisää?
Anna. Sinä tarjouduit sanomaan Jackille että minä rakastan häntä. Se on uhrautumista, luulen mä. Mutta siinä on varmaan hiukan tyydytystä myöskin. Ehkä siksi että olet runoilija. Sinä olet kuin lintu, joka painaa orjantappuran rintaansa voidakseen laulaa.
Octavius. Asia on hyvin yksinkertainen. Minä rakastan sinua ja toivon onneasi. Sinä et rakasta minua, ja siis minä en voi tehdä sinua onnelliseksi. Mutta minä voin auttaa toista miestä siihen.
Anna. Niin, se näyttää hyvin yksinkertaiselta. Mutta epäilen tokko me koskaan tiedämme syitä tekoihimme. Ainoa vallan yksinkertainen asia on mennä suoraan sitä kohti mitä tahtoo ja tarttua siihen. Otaksun etten rakasta sinua, Tavy, mutta usein minusta tuntuu kumminkin kuin tahtoisin tehdä miehen sinusta. Sinulla on hyvin hullut käsitykset naisista.
Octavius (melkein kylmästi). Olen täysin tyytyväinen käsitykseeni.
Anna. Silloin sinun pitää pysyä heistä erillään ja ainoastaan uneksia heistä. En menisi naimisiin sinun kanssasi mistään hinnasta, Tavy.
Octavius. Minulla ei ole mitään toivoa, Anna, minun täytyy tyytyä kohtalooni. Mutta en usko että vallan ymmärrät, kuinka kipeästi se koskee.