Tanner. Ahaa! Siinä puhuu elämän vaisto. Te vihaatte häntä, mutta tunnette kumminkin että teidän pitää naittaa hänet.
Rouva Whitefield (nousten kauhistuksissaan). Tarkoitatko että vihaan omaa tytärtäni! Et suinkaan uskone minua niin hirveäksi ja luonnottomaksi äidiksi, vaikka näenkin hänen virheensä.
Tanner (kyynillisesti). Te siis rakastatte häntä?
Rouva Whitefield. Tietysti. Kuinka omituisesti sinä puhut, Jack! Emmehän voi sille mitään että rakastamme omaa lihaamme ja vertamme.
Tanner. Tuntuu ehkä miellyttävimmältä sanoa niin. Omasta puolestani epäilen että sukutaulujen luonnollisena pohjana on luonnollinen vastenmielisyys. (Hän nousee).
Rouva Whitefield. Sinun ei pitäisi puhua noin, Jack. Toivon ettet sano Annalle, mitä olen sinulle puhunut. Tahdoin vain saada oman suhteeni selvitetyksi sinulle ja Tavylle. En voinut sietää että minua syytettiin kaikesta.
Tanner (kohteliaasti). Juuri niin.
Rouva Whitefield (tyytymättömänä). Ja nyt olen vain pahentanut asioita. Tavy on suuttunut minuun, koska en jumaloi Annaa. Ja kun sitten pantiin päähäni että Annan pitäisi mennä naimisiin sinun kanssasi, niin mitä voin sanoa muuta kuin että se olisi oikein hänelle.
Tanner. Kiitos.
Rouva Whitefield. Elä nyt taas väännä sanojani muuksi kuin mitä tarkoitan. Täytyy olla rehellinen —