Tanner. Jokainen sanoisi minua pedoksi, jos sanoisin Annalle totuuden hänestä itsestään ja hänen oman siveysoppinsa sanoilla. Ensiksikin, Anna puhuu asioita, jotka eivät ole täysin tosia.
Rouva Whitefield. Olen iloinen että joku edes huomaa, ettei hän ole enkeli.
Tanner. Lyhyesti — sanoakseni tuon niillä sanoilla, joita suuttunut aviomies tulisi käyttämään puhuessaan suoraa kieltä — Anna on valehtelija. Ja koska hän on rakastuttanut Tavyn suin silmin, ollenkaan aikomattakaan ottaa häntä, hän on keimailija, käyttääkseni tavallista keimailijan määritelmää, jonka mukaan keimailija on nainen, joka koettaa herättää tunteita, joita hän ei aio tyydyttää. Ja koska hän nyt on saanut teidät niin pitkälle, että melkein olette valmis uhraamaan minut alttarille saadaksenne jonkun sanomaan hänelle totuuden vasten kasvoja, niin päätän että hän myöskin on petturi. Hän ei voi pettää miehiä samalla lailla kuin naisia. Siis hän tavallisesti epäröimättä käyttää personallista viehätysvoimaansa saadakseen miehet tottelemaan tahtoaan. Siitä syystä hän on vielä jotain muuta, jolle en keksi kohteliasta nimitystä.
Rouva Whitefield (lempeästi moittien). Ethän voi pyytää täydellisyyttä.
Tanner. En pyydäkkään. Mutta se minua harmittaa että Anna vaatii täydellisyyttä. Tiedän varsin hyvin että kaikki tuo puhe valehtelemisesta ja keikailemisesta ja petoksesta on vain keksitty siveellinen syytös, jonka voi heittää kenen silmille tahansa. Me kaikki valehtelemme, me kaikki petämme niin paljon kuin uskallamme, me kaikki koetamme voittaa ihailua ajattelemattakaan ansaita sitä, me kaikki koetamme kantaa niin paljon korkoja kuin suinkin viehätysvoimastamme. Jos Anna myöntäisi tuon, en riitelisi hänen kanssaan. Mutta hän ei myönnä. Jos hän saa lapsia, käyttää hän heidän valehtelemistaan huvittaakseen itseään antamalla heille selkään. Jos joku toinen nainen iskee silmänsä minuun, kieltäytyy Anna kaikesta tuttavuudesta keimailijan kanssa. Hän tekee itse mitä ikinä tahtoo, mutta vaatii kaikkien muiden seuraamaan yleisten tapojen määräyksiä. Sanalla sanoen, voin kestää mitä tahansa paitsi hänen kirottua ulkokultaisuuttaan. Sitä en kestä.
Rouva Whitefield (tyytyväisyyden valtaamana kuullessaan oman mielipiteensä niin voimakkaasti lausuttuna). Oo — hän on ulkokullattu. Sitä hän on tosiaankin!
Tanner. Miksi siis tahdotte minua naimaan hänet?
Rouva Whitefield (valittavasti). Kas niin! Se on sittenkin minun syyni. En ikinä ajatellutkaan mitään sellaista ennenkuin Tavy kertoi hänen sanoneen, että minä sitä tahdoin. Mutta tiedäthän että pidän niin paljon Tavysta. Hän on kuin oma poikani. Enkä minä soisi että häntä poljettaisi ja saatettaisi onnettomaksi.
Tanner. Mutta minusta ei ole lukua, niinkö?
Rouva Whitefield. Oo — sinä olet erilainen. Sinä kyllä pidät huolta itsestäsi. Sinä pitäisit häntä kurissa. Ja täytyyhän hänen kumminkin kerran joutua naimisiin.