Rouva Whitefield. Mutta kun lähdet tuossa puvussa ja matkakapineitten kanssa, näyttää — (hän ei voi puhua nyyhkytyksiltä, mutta jatkaa hetken perästä). Jospa sinä olisit minun tyttäreni, Violet!
Violet (lohduttaen). Olenhan minä. Nyt Anna tulee mustasukkaiseksi.
Rouva Whitefield. Anna ei välitä minusta vähääkään.
Anna. Hyi äiti! Nyt et saa itkeä enää. Tiedäthän että Violet ei pidä siitä. (Rouva Whitefield pyyhkii silmänsä ja lyyhistyy kokoon).
Violet. Hyvästi Jack!
Tanner. Hyvästi Violet!
Violet. Jota pikemmin sinäkin menet naimisiin, sitä parempi. Sinua ymmärretään paljoa vähemmin väärin sitten.
Tanner (vastahakoisesti). Minä aivan uskon että minut naitetaan vielä tänä päivänä. Te näytte kaikki päättäneen sen asian.
Violet. Hullummin sinulle voisi käydä. (Rouva Whitefieldille pannen kätensä hänen vyötäisilleen). Tulkaa minun kanssani hotelliin. Tuo pieni matka virkistää varmaan. Mennään sisään hakemaan takkia. (Hän vie rouva Whitefieldin huvilaan päin).
Rouva Whitefield (heidän astuessaan puutarhan läpi). En ymmärrä mitä minun pitää tehdä, kun te kaikki lähdette pois, eikä jää muita kuin Anna taloon, ja hän on koko ajan herrojen kanssa! Eihän sinun miehesi tietysti tahdo taloon tällaista vanhaa vaimoa. Oo — elä koeta olla kohtelias, kyllä minä tiedän mitä ihmiset ajattelevat — (Hän puheskelee itsensä ja Violetin pois kuuluvista ja näkyvistä).