Anna miettien Violetin viimeistä satunnaista huomautusta Tannerille, katselee häntä veitikkamaisesti hetkisen kiireestä kantapäihin. Vihdoin hän lausuu mielipiteensä.
Anna. Violet on vallan oikeassa. Sinun pitäisi mennä naimisiin.
Tanner (äkkiä). Anna, minä en mene naimisiin sinun kanssasi. Kuuletko? En, en, en, en tahdo!
Anna (tyyneesti). Eihän kukaan ole sitä pyytänytkään. Se seikka on siis päätetty.
Tanner. Ei kukaan ole pyytänyt, mutta jokainen pitää asiata päätettynä. Se on ilmassa. Kun tulemme yhteen, poistuvat toiset jos jonkin mielettömän syyn nojalla, jättääkseen meidät kahden kesken. Ramsden ei enää solvaa minua, ja hänen silmänsä loistavat niinkuin hän jo hengessä antaisi sinut minulle kirkossa. Tavy käskee minun puhua äitisi kanssa ja antaa minulle siunauksensa. Straker kohtelee sinua julkisesti tulevana emäntänään. Hän siitä minulle ensin sanoikin.
Anna. Siitäkö syystä sinä läksit pakoon?
Tanner. Siitä syystä. Mutta ainoastaan joutuakseni ensin lemmensairaan rosvon käsiin ja sitten kiinniotetuksi kuin vallaton koulupoika.
Anna. Ellet tahdo mennä naimisiin, niin ole ilman (hän kääntyy pois ja istautuu tuolille kaikessa rauhassa).
Tanner (seuraten häntä). Tahtooko kukaan mennä hirsipuuhun? Ja kumminkin menevät miehet vastustamatta hirsipuuhun koko iäkseen, vaikka he edes voisivat iskeä sinimarjan papin silmään. Me täytämme maailman tahdon emmekä omaamme. Minulla on kamala tunne, että annan naittaa itseni siksi että maailma tahtoo että sinulla pitää olla mies.
Anna. Kai minulle joskus pitää tulla mies.