Tanner. Mutta miksi minä — juuri minä kaikkien miesten seasta? Avioliitto on minulle uskoni kieltämistä, sieluni pyhätön solvaisemista, miehuuteni loukkaamista, esikoisoikeuteni myymistä, häpeällistä antautumista, tappion hyväksymistä. Minä tulen rappeutumaan niinkuin ainakin esine, joka jo on tehtävänsä tehnyt ja siis on tarpeeton enää. Sen sijaan että nyt olen mies, jolla on tulevaisuus, tulee minusta silloin mies, jolla on menneisyys. Kaikkien muitten aviomiesten rasvaisissa silmissä olen lukeva heidän tyytyväisyytensä siitä että uusi vanki on saapunut heidän kurjuuttaan jakamaan. Nuoret miehet tulevat pilkkaamaan minua menneenä miehenä. Naiset, joille aina olen ollut arvoitus ja mahdollisuus, tulevat pitämään minua vain toisen omaisuutena, jonkunmoisena toisen luokan miehenä.
Anna. Voihan vaimosi pukeutua myssyyn ja laittaa itsensä rumaksi tukeakseen sinua siveellisesti, niinkuin minun isoäitini.
Tanner. Jotta hän sitä julkeammin näyttäisi voitonriemuaan heittämällä julkisesti pois syötin, kun saalis on häkissä!
Anna. Olisiko eroitus niin suuri? Kauneus on hyvää ensi katsannolla, mutta katsooko kukaan sitä enää, kun se on ollut kolme päivää talossa? Minusta meidän taulumme olivat niin kauniit, kun isä ensin osti ne, mutta vuosikausiin en ole enää vilaissutkaan niihin. Sinä et yhtään välitä minun ulkomuodostani. Et enempää kuin jos olisin sateenvarjoteline.
Tanner. Se on vale, sinä vampyyri. Se on vale.
Anna. Imartelija! Miksi koetat viehättää minua, koska et tahdo mennä naimisiin kanssani?
Tanner. Elämän Voima! Olen Elämän Voiman kourissa!
Anna. En ymmärrä ollenkaan.
Tanner. Miksi et nai Tavya? Hän on halukas. Etkö voi olla tyytyväinen, ellet saa ponnistaa voimiasi?
Anna (kääntyen häneen aivan kuin sanoakseen hänelle salaisuuden). Tavy ei mene koskaan naimisiin. Etkö sinä ole huomannut että semmoiset miehet eivät koskaan joudu avioliittoon?