Tanner. Mitä! Mies joka jumaloi naisia! Joka ei luonnosta löydä mitään muuta kun runollisia maisemia lemmen duettoja varten! Tavy, ritarillinen, uskollinen, helläsydäminen, vilpitön Tavy! Tavyko ei menisi naimisiin? Hän on syntynyt varta vasten hurmaantumaan ensimäisestä sinisestä silmäparista, joka kadulla sattuu häntä kohtaamaan.
Anna. Niinpä kyllä. Mutta kaikissa tapauksissa semmoiset miehet aina elävät mukavissa vanhanpojan huoneustoissa särkyneine sydämineen, talonemäntiensä ihailemina, eivätkä koskaan mene naimisiin. Mutta semmoiset miehet kuin sinä aina menevät.
Tanner (lyöden otsaansa). Kuinka pelottavan, hirvittävän totta. Se on koko ikäni tuijottanut silmiini, enkä koskaan ennen ole sitä nähnyt.
Anna. Oo — naisten laita on sama. Runollinen luonne on hyvin suloinen, hyvin viaton ja runollinen, mutta se on vanhanpiian luonne.
Tanner. Karu. Elämän Voima kulkee sen ohi.
Anna. Niinpä kyllä — jos tarkoitat sitä Elämän Voimalla.
Tanner. Etkö sinä välitä Tavysta?
Anna (katsoo ympärilleen tarkasti, ollakseen varma siitä että Tavy ei kuule). En.
Tanner. Ja sinä välität minusta?
Anna (nousten hiljaa ja pudistaen sormeaan hänelle). Kas niin Jack! Käyttäydy siivosti.