Perfektsionistien koe Oneida lahdelmassa.

Vuonna 1848 perustettiin Amerikassa Oneidan yhteiskunta sen päätöksen mukaan, jonka kourallinen perfektsionistisiä kommunisteja oli tehnyt, ja jossa sanottiin että "me tahdomme kokonaan pyhittää elämämme Jumalan valtakunnan perustamiseen". Vaikka Amerikan kansa selitti että semmoista ei voitu sietää kristillisessä valtakunnassa, pysyi Oneidan yhteiskunta olemassa yli 30 vuotta, jolla ajalla se näyttää synnyttäneen terveempiä lapsia ja tehneen sekä kärsineen vähemmän pahaa kuin mikään muu tunnettu osakeyhtiö. Mutta se olikin valiojoukkoa, sillä tosi kommunisti (lyhyesti määriteltynä äärettömän ylpeä henkilö, joka tahtoo rikastuttaa yhteistä kassaa eikä omaansa) on ylempänä tavallista osakeyhtiö-kapitalistia aivan niinkuin tavallinen osakeyhtiö-kapitalisti on ylempänä merirosvoa. Paitsi sitä perfektsionisteillä oli voimakkaana paimenena päällikkönsä Noyes, yksi noita satunnaisia yli-ihmisyrityksiä, joita syntyy aika ajoittain, huolimatta ihmisten epäonnistuneiden laitosten asettamista esteistä. Noyesin olemassaolo saattoi kommunistien kasvatuskysymyksen yksinkertaisemmaksi, sillä he tiesivät heti millaisen ihmisen he halusivat kasvattaa, koska oli päivän selvää kuinka toivottavaa toisen Noyesin kehittäminen oli.

Mutta tuo kourallinen ihmisiä, joka kolmekymmentä vuotta vältettyään kaikkea sitä tiedotonta lasten surmaa, jota taitamattomat vanhemmat harjoittavat yksityisissä kodeissa, oli luvultaan ainoastaan 300 henkeä, ei tietysti voinut tehdä paljoa enemmän kuin todistaa että kommunistit yli-ihmisten johtamina ja "pyhittäen kokonaan elämänsä Jumalan valtakunnan perustamiseen" sekä välittäen yhtä vähän omaisuudesta ja avioliitosta kuin camberwelliläinen pappi välittää Hindu- tai Suttee-kastista, voivat tehdä elämänsä koko joukon onnellisemmaksi kuin tavalliset ihmiset, joilla on sekä omaisuus että avioliitto kiusanaan. Ja kumminkin heidän yli-ihmisensä itse myönsi, että tämä näennäinen menestys oli ainoastaan osa tuota luonnotonta ilmiötä, että hän, yli-ihminen, oli syntynyt maailmaan. Sillä kun ikä lopetti hänen voimansa, hän itse johti ja järjesti kommunistien siirtymisen avioliittoon, kapitalismiin ja tavalliseen yksityiselämään, siten myöntäen että tosi yhteiskunnallinen ratkaisu ei syntynyt siten että satunnainen yli-ihminen sai valiojoukon seuraamaan johtoaan, vaan siten että kokonainen yhteiskunta yli-ihmisiä pani sen toimeen omasta tahdostaan. Jos Noyesin olisi pitänyt järjestää kaikki Yhdysvallat eikä vain muutamia tusinoita perfektsionistejä, niin Amerikka olisi musertanut hänet aivan niinkuin Englanti musersi Oliver Cromwellin, Ranska Napoleonin, tai Roma Julius Caesarin. Cromwell oppi katkerasta kokemuksesta, että Jumala itsekään ei voi kohottaa kansakuntaa yläpuolelle sen omaa tasoa, ja että vaikka saisikin kansan niin innostetuksi että se on valmis uhraamaan kaikki halunsa omantuntonsa vaatimuksille, riippuu tulos kokonaan siitä mitä laatua tuo kansan omatunto on. Napoleon näyttää lopuksi tulleen siihen käsitykseen, että ihmiskunta on paljon harmia tuottava koiralauma, jota kannattaa pitää ainoastaan metsästämistä varten. Caesarin taito taistella ilman vihaa ja kostonhimoa; tehtiin tyhjäksi siten että hänen sotilaansa päättivät surmata vihollisensa kentällä, sen sijaan että he olisivat ottaneet heidät vangeiksi, joita Caesar olisi armahtanut. Hänen ylemmyytensä kansalaisena taasen oli ostettu lahjomalla romalaisia suunnattomassa määrin. Mitä suuret johtajat eivät voi aikaansaada, sitä eivät myöskään lait ja uskonnot voi. Ihminen käsittää kaikki säädökset oman luonteensa mukaisesti. Jos yli-inhimillinen käsky on kirjoitettu niin selvillä sanoilla, että ihminen ei voi sitä selittää väärin oman tahtonsa mukaan, silloin hän selittää sen kapinalliseksi herjaukseksi, tai pitää sitä muutoin joko mielettömänä tai vallan käsittämättömänä. Parlamentit ja synodit puuhailkoot niin paljon kuin mielensä tekee säädöksineen ja uskontoineen, aina sen mukaan miten olosuhteet muuttavat luokkia ja niitten etuja, ja seurauksena heidän puuhistaan voi joskus olla näennäinen siveellinen kohoaminen, niinkuin esim. silloin kun kauppasäädyn voitto sotilassäädyn yli aikaansaa sen, että kaksintaistelu saa osakseen yhteiskunnallista paheksumista ja rahasakkoja. Joskus voidaan myöskin huomata melkoista, aineellista edistystä, niinkuin esim. silloin kun työtätekevä luokka saa käsiinsä poliitillisen vallan ja uusien isäntien itsekkäisyys saa aikaan paremman omaisuuden jaon. Mutta kaikki tämä on ainoastaan uudestaan järjestämistä ja muodostelemista. Kunnes kansan sydän ja mieli on muuttunut, ei suurinkaan mies uskalla hallita sillä edellytyksellä, että kaikki ovat yhtä suuria kuin hän, yhtä vähän kuin karjanpaimen uskaltaa ajaa laumansa tielle siinä luulossa että se löytää tiensä yhtä hyvin kuin paimenkin. Ennenkuin joka mies Englannissa on Cromwell, joka mies Ranskassa Napoleon, joka mies Romassa Caesar, joka mies Saksassa Luther plus Goethe, sitä ennen sankarit eivät voi parantaa maailmaa enemmän kuin Cheopsin pyramidi parantaa pientä maalaishuvilaa. Sellaisten kansojen synnyttäminen on ainoa todellinen muutos, joka on meille mahdollinen.

IV.

Ihmisen vastustaminen omaa parantumistaan.

Mutta siedettäisikö sellaista muutosta, jos kerran ihmisen täytyy kohota ylemmäksi omaa itseään toivoakseen sitä? Siedettäisi kyllä, sillä ihminen käsittää väärin sen luonteen. Ihminen tosiaankin toivoo ihanteellista yli-ihmistä kaikella sillä voimalla mikä häneltä säästyy elantohuolista, ja hän on kaikkina aikoina ihaellut parasta yli-ihmisen sijaista, minkä hän suinkin on voinut keksiä. Hänen vähimmin kykenemätön kenraalinsa on uusi Aleksander, hänen kuninkaansa on maailman ensimäinen gentlemanni, hänen paavinsa on pyhimys. Hän ei koskaan viihdy ilman ihmis-epäjumalia, jotka eivät ole mitään muuta kuin vale-yli-ihmisiä. Sitä seikkaa, että tosi yli-ihminen tulee näpsähyttämään ylisormiaan kaikille ihmisen nykyisille tyhjänpäiväisille käsityksille oikeudesta, velvollisuudesta, kunniasta, uskonnosta ja vieläpä säädyllisyydestäkin, sekä omaksumaan siveellisiä velvollisuuksia, jotka ovat ylempänä nykyisen ihmisen kestävyyttä, sitä nykyinen ihminen ei aavista, eikä hän edes huomaa sitä silloinkaan, kuin satunnaiset yli-ihmisemme menettelevät niin hänen silmäinsä edessä. Nykyinen ihminen itsekin tekee samoin joka päivä tietämättään. Hän ei siis tule vastustamaan semmoisen rodun syntymistä, jota hän sanoo suuriksi miehiksi tai sankareiksi, sillä hän ei kuvittele heitä todellisina yli-ihmisinä, vaan semmoisina kuin hän itse on, sekä varustettuina loppumattomalla viisaudella, loppumattomalla urhoollisuudella ja loppumattomilla rahoilla.

Huolettavimman vastustuksen synnyttää ihmiskunnan yleinen pelko siitä että jokainen sekaantuminen meidän sukupuolisuhteisiimme tulee olemaan sekaantumista meidän iloihimme ja romantillisuuteemme. Tuo pelko on aina, ottamalla loukkaantuneen siveyden muodon, säikähdyttänyt semmoisia henkilöitä, jotka eivät ole ottaneet selvää sen sisäisestä heikkoudesta. Mutta pysyväiseksi se jää ainoastaan niissä huonontuneissa olennoissa, joissa hedelmällisyyden vaisto on muuttunut pelkäksi nautinnon hauksi. Uudenaikaiset keksinnöt, joitten avulla voidaan yhdistää nautinto ja hedelmättömyys, ja joita jo tunnetaan ja voidaan käyttää kaikkialla, saattavat noille henkilöille mahdolliseksi riistäytymisen erilleen rodusta — ja tuo toiminta onkin jo täydessä vauhdissa. Itsetietoisesti hedelmällisten jatkuva eloonjäänti merkitsee samaa kuin yli-ihmisen puoluelaisten eloonjäänti, sillä tietysti on tahdottava asettaa vanhan, itsetiedottoman, ehdottoman, melkein tajuttoman hedelmällisyyden sijaan järjellisesti johdettu, itsetietoinen hedelmällisyys, ja poistettava pelkkä hekumallisuus kehitystoiminnasta.[1] Vaikkapa tätä valikoivaa toimintaa ei olisi keksittykään, rodun tarkoitus kumminkin murtaisi inhimillisen vaiston vastustuksen. Mehiläiset ja muurahaiset eivät ole ainoat jotka tyydyttävät luomisvaistonsa edustajien avulla, itse avioliittolaitoskin pakoittaa menestyksellä miljoonia normaalisti kehittyneitä miehiä ja naisia naimattomuuteen. Sanalla sanoen, vaikka yksilöllistä vaistoa tässä asiassa lyhytnäköisesti pidetään vastustamattoman voimakkaana, se on itse asiassa seikka, joka lopullisesti ei tule kysymykseen.

[1] Hekumoitsijan osa kehityskulussa on samaa kuin nykyjään ahmarin osa. Ahmari s.o. mies, jolla on voimakkaimmin kehittynyt itsensä ravitsemisen vaisto, näkee aina enemmän vaivaa kuin muut hankkiakseen ruokaa. Kun ruokaa on niin niukalta että sitä voi ainoastaan suurilla ponnistuksilla hankkia riittävästi, ahmarin ruuanhalu kehittää hänen viekkauttaan ja kekseliäisyyttään äärimmäisiin asti ja hänestä tulee ei ainoastaan parhaiten ravittu vaan myöskin kykenevin mies yhteiskunnassa. Mutta suotuisammissa ilmanaloissa, taikka siellä missä yhteiskunnallinen ruuanhankinnan järjestäminen saattaa ylensyömisen helpoksi jokaiselle, ahmari syö terveytensä pilalle ja vihdoin hän syö itsensä pois koko olemassaolosta. Kaikki muut hekumoitsijat menestyvät ja joutuvat turmioon samalla lailla. Siitä syystä voimakkaampien eloon jäänti lopulta merkitsee samaa kuin itsensä hallitsevien eloon jäänti, sillä ainoastaan he voivat mukaantua elinkeinojen edistyksen aiheuttamiin, alituisesti vaihteleviin olosuhteisiin.

V.

Valtiollinen Yli-ihmisen tarve.