Ramsden. Don Juan!
Anna (viattomasti). Niin. Onko siinä mitään pahaa? Sitä en aavistanut. Enhän toki sitten kutsu sinua semmoisella nimellä. Saanko sanoa Jack, kunnes keksin jotain muuta?
Tanner. Oh — taivaan tähden elä koeta keksiä mitään pahempaa. Minä alistun. Suostun Jack nimeen ihastuksella. Tässä loppuu ensimäinen ja viimeinen kokeeni saada valtani tunnustetuksi.
Anna. Näethän, mamma, että he kaikki todellakin pitävät lempinimistä.
Rouva Whitefield. Minusta tuntuu kuin voisit olla niitä käyttämättä ainakin kunnes suruaikamme loppuu.
Anna (moittien ja sieluun saakka loukkaantuneena). Kuinka sinä saatoit muistuttaa minua, mamma! (Hän poistuu nopeasti huoneesta salaamaan liikutustaan).
Rouva Whitefield. Tietysti minun syyni kuten tavallista! (Hän seuraa Annaa).
Tanner (palaten kirjahyllyn luota). Ramsden, me olemme voitetut — masennetut — lamautetut, aivan kuten hänen äitinsäkin.
Ramsden. Tyhjää puhetta. (Hän seuraa rouva Whitefieldiä ulos huoneesta).
Tanner (jääden yksin Octaviuksen kanssa tuijottaa häneen oikullisesti). Tavy, tahtoisitko tulla miksikään tässä maailmassa.