Octavius. Tahtoisin tulla runoilijaksi. Tahtoisin kirjoittaa suuren näytelmän.
Tanner. Annako sankarittarena?
Octavius. Niin — myönnän sen.
Tanner. Varo itseäsi, Tavy. Näytelmää vastaan, jossa Anna on sankarittarena, ei ole mitään sanomista. Mutta ellet ole hyvin varovainen, nai hän sinut.
Octavius (huoaten). Jospa sellainen onni olisi mahdollinen!
Tanner. Mies raukka, pääsi on leijonan kidassa. Sinä olet jo puoleksi nielty — kolmena palana — ensimäinen pala, Ricki — toinen pala, Ticki — kolmas pala, Tavy, ja sinne mies meni.
Octavius. Hän on samanlainen kaikille, Jack. Tunnethan hänen tapansa.
Tanner. Tunnen. Hän murtaa jokaisen selkärangan käpälänsä iskulla, mutta kysymys on nyt siitä, kummanko meistä hän nielee. Minun mielipiteeni on se, että hän aikoo niellä sinut.
Octavius (nousten ärtyisästi). On hirveätä puhua hänestä tällälailla, kun hän itse on yläkerrassa itkemässä isäänsä. Mutta minä toivon niin hartaasti että hän nielisi minut, että annan anteeksi karkeutesi, sillä sekin antaa minulle toivoa.
Tanner. Tavy, se se on juuri pirullisinta naisten viehätysvoimassa, että se panee meidät itse toivomaan omaa turmiotamme.