Tanner. Hyvä Ramsden, semmoinen teko on mahdollinen kenelle miehelle tahansa. Semmoista se on kun joutuu ristiriitaan luonnon kanssa. Epäluulo, jonka äsken tähtäsitte minuun, kohtaa meitä kaikkia. Se on semmoista tahraa, joka tarttuu tuomarin viittaan ja kardinalin kaapuun yhtä helposti kuin kerjäläisen ryysyihin. Kas niin, Tavy! Elä näytä noin kauhistuneelta! Saatoin olla minä, saattoi olla Ramsden, saattoi olla kuka tahansa toinen. Olkoon kuka tahansa, hän ei voi muuta kuin valehdella ja kieltää — niinkuin Ramsden nyt aikoo kieltää.
Ramsden (miltei tukehtuen). Minä — mi — mi —
Tanner. Itse ilmeinen rikos ei voisi änkyttää hämmästyneempänä. Ja kumminkin sinä tiedät vallan hyvin, Tavy, että hän on viaton.
Ramsden (hengästyneenä). Olen iloinen että myönnätte sen. Myönnän itse että siinä mitä sanotte on hiukkasen totuutta, vaikkakin te väännätte sen niin karkealla tavalla tyydyttääksenne ilkeätä huumorianne. Toivon, Octavius, ettei mielessäsi ole vähääkään epäilystä minua kohtaan.
Octavius. Teitä kohtaan! Ei ikinä.
Tanner (kuivasti). Minua aavistuttaa että hän epäilee minua juuri hiukkasen.
Octavius. Jack, sinä et olisi voinut — et olisi —
Tanner. Miksikä en?
Octavius (kalveten). Miksikä!
Tanner. No niin, sanon sinulle miksi en. Ensiksikin sinä olisit pitänyt velvollisuutenasi rakentaa riitaa kanssani. Toiseksi Violet ei pidä minusta. Kolmanneksi, jos minulla olisi kunnia olla Violetin lapsen isä, kehuisin sillä enkä kieltäisi sitä. Ole siis rauhassa, ystävyytemme ei ole vaarassa.